Siirry sisältöön

Sosiaalisesta isännöinnistä hyviä kokemuksia Piikahaassa

Julkaistu 4.6.2019 11.14

Tampereella Raholan Piikahaassa viime syksynä aloitettu sosiaalinen isännöinti on osoittautunut varsin onnistuneeksi toimintatavaksi. Sosiaalinen isännöinti jatkuu Piikahaassa, jonne haetaan nyt opiskelijoita uusiksi sosiaalisiksi isännöitsijöiksi. Kevät-kesän aikana vapautuu yksi paikka ja toinen ensi syksynä.

Sosiaaliset isännöitsijät Aku ja Elisa pelaavat koronaa.
 

Sosiaalinen isännöitsijä on mukava naapuri, joka pitää seuraa samassa talossa tai naapurustossa asuville kehitysvammaisille ja auttaa heitä arjen pienissä pulmissa.

Tehtävän hoitamiseen menee yhteensä noin viisi tuntia viikossa. Käytännössä sosiaalinen isännöinti on yhdessäoloa kehitysvammaisen asukkaan kanssa, esimerkiksi elokuvissa käyntiä, pelaamista, kävelylenkkejä tai vain yhdessä sohvalla istumista ja juttelemista. Hoitotyötä tehtävään ei kuulu. Yhdellä sosiaalisella isännöitsijällä on korkeintaan viisi asiakasta.

Korvaukseksi opiskelija saa alennusta vuokrasta, opintopisteitä Tampereen ammattikorkeakoulun opintoihin, uusia ystäviä, arvokasta kokemusta erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta sekä todistuksen tekemästään työstä.

Sosiaalinen isännöinti on vahvistanut asukkaiden sosiaalisia taitoja ja auttanut heitä tutustumaan lähiseutuun.

– Toiminta on rohkaissut asukkaita itsenäisemmiksi kaverisuhteissa. Kun sosiaalisen isännöitsijän kanssa on esimerkiksi pelannut, käynyt kaupassa tai tehnyt jotain muuta yhdessä, on kynnys pyytää muita kavereita tekemään samaa madaltunut. Bussilinjat ja reitit eri paikkoihin tulevat tutuiksi sekä lähiseudun ja kaupungin palvelut avautuvat hienosti, kun niihin käydään yhdessä tutustumassa, iloitsee johtava hoitaja Terhi Reiskanen.

Kehitysvammaisten sekä sosiaalisten isännöitsijöiden asunnot sijaitsevat Raholassa osoitteessa Voionmaankatu 32 olevissa kerros- ja rivitaloissa, joissa on myös tavallisia asuntoja. Samalla tontilla on Piikahaan kehitysvammaisten ryhmäkoti, josta kehitysvammaiset asukkaat saavat tarvittaessa hoidollista apua ja sosiaalinen isännöitsijä tarvittaessa tukea tehtäväänsä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä johtava hoitaja Terhi Reiskaseen, terhi.reiskanen(at)tampere.fi.


Lisätietoja

Johtava hoitaja
Terhi Reiskanen
puhelin 040 097 3432
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala

Kuvat Marika Haapala