Siirry sisältöön

Laikun Studiossa: Hanna Kahrola & Mia Tiihonen

Julkaistu 24.5.2019 16.41

Kulttuuritalo Laikun Studion kesäkuun näyttelynä nähdään Hanna Kahrolan ja Mia Tiihosen Further 2.0. -tanssielokuva. Kahrola ja Tiihonen ovat tutkineet teoksessaan tanssielokuvan teon mahdollisuuksia vahvasti tanssitaiteilijanäkökulmasta. Elokuvan teemoiksi ovat nousseet arjen supersankarius, esiintyjyyden ja tekijyyden yhtäaikaisuus sekä henkilöhahmon reagoiminen eri ympäristöihin. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Nainen ryömii tunnelissa.
 

Further 2.0. -tanssielokuvaprojektissa olemme tutkineet tanssielokuvan teon mahdollisuuksia vahvasti tanssitaiteilijanäkökulmasta. Käytämme elokuvassa osana “first person perspectiveä". Osana projektia olemme tutustuneet erityisesti avant garde-, scifi- ja toiminta- tyylilajien first person -tekniikkaa käyttäviin elokuviin ja inspiroituneet niistä suhteessa omaan teokseemme. Inspiraatioelokuvantekijöinä toimivat meille tässä projektissa erityisesti Maya Deren ja Ilya Naishuller. Kuvatusta materiaalista teemoiksi ovat nousseet arjen supersankarius, esiintyjyyden ja tekijyyden yhtäaikaisuus sekä henkilöhahmon reagoiminen eri ympäristöihin. Yhtenä tavoitteena projektissa on ollut määritellä tanssielokuvan ominaisuuksia ja erityispiirteitä itsellemme tanssielokuvan tekijöinä.

Mia Tiihonen on opiskellut tanssielokuvan tekoa Bath Spa Universityssä Englannissa sekä tehnyt useita tanssielokuvia, joita on esitetty tanssielokuvakilpailuissa ja teosilloissa. Hanna Kahrola on opiskellut tanssielokuvaa osana Dance partnership -opintoja The Danish National School of Performing Artsissa sekä esiintynyt aiemmin muutamissa lyhyt- ja tanssielokuvissa.

Projektia on tukenut Taiteen edistämiskeskus/Pirkanmaa sekä Kulttuuritalo Laikku/Tampereen kaupunki. Projektiin on saatu mentorointitukea Bath Spa Universitystä Iso-Britanniasta (tutkintovastaava, PhD, tanssielokuvantekijä Chris Lewis-Smith).

Elokuva (kesto n. 8 min) pyörii "looppina" näyttelyn aukioloajan. Näyttelyyn vapaa pääsy.

Konsepti ja editointi: Hanna Kahrola ja Mia Tiihonen

Kuvaus ja ohjaus: Mia Tiihonen

Esitys: Hanna Kahrola


Näyttely avoinna:

5.6.2019 – 27.6.2019

ti–pe 9–21, la-su 10–18

Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4



Lisätietoja

Kulttuurituottaja
Karoliina Paappa
puhelin 044 430 9642
sähköposti [email protected]


Teksti Hanna Kahrola & Mia Tiihonen

Kuvat Hanna Kahrola & Mia Tiihonen