Siirry sisältöön

Hervannan valtaväylällä uusitaan Korkinmäen lännen puoleisen sillan tukipalkit

Julkaistu 13.5.2019 10.56

Vihiojan ylittävän läntisen Korkinmäen sillan tukipalkit Hervannan valtaväylällä uusitaan kesällä 2019. Työt alkavat maanantaina 20.5.2019, ja ne vaikuttavat Hervannan valtaväylän liikennejärjestelyihin Hervannan suuntaan vievällä Korkinmäen sillalla kesäkuun alkupuolelta syys-lokakuun vaihteeseen.

Korkinmäensilta Hervannan valtaväylällä (ilmakuva)
 

Toukokuussa alkavassa remontissa vanhat poikkipalkit puretaan kokonaan pois ja korvataan uusilla järeillä teräsbetonipalkeilla. Samalla uusitaan sillan kannen liikuntasaumat ja päällyste.

1970 -luvun puolivälissä rakennetun sillan poikittaisissa tukipalkeissa on käytetty saksalaista KA -jännemenetelmää, joka on havaittu toimimattomaksi, eikä sellaista tänä päivänä enää tehtäisi. Menetelmässä käytetty teräs saattaa ajan myötä haurastua korroosion yhteydessä. Tämä voi johtaa murtumaan rasituksessa. Vaara ei Korkinmäen sillan kohdalla ole akuutti, mutta kiireinen.

Korkinmäen itäinen silta on 20 vuotta nuorempi, ja siinä on käytetty uudempia kestävämpiä rakennusmenetelmiä, eikä sen korjaamiselle ole tässä vaiheessa tarvetta.

Urakoitsijana toimii Kreate Oy, ja työn tilaa Tampereen kaupunki


Lisätietoja

rakennuttajainsinööri
Jukka Rantala
puhelin 040 685 4427