Siirry sisältöön

Tampereen Infra osakeyhtiön perustaminen etenee

Julkaistu 7.5.2019 16.39

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto esittää Tampereen Infra Liikelaitoksen yhtiöittämistä 1.1.2020 alkaen. Asia etenee kaupunginhallituksen kautta valtuuston päätettäväksi.

Kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi esitetään, että kaupunkiympäristön palvelualue ohjaisi Tampereen Infra Oy:n tekemistä palvelusopimuksella ja talousarviolla. Osakeyhtiön ja kaupungin välinen työnjako määriteltäisiin niin, että keskeiset rakennuttamisen toiminnot keskitetään kaupunkiympäristön palvelualueelle ja Infra Oy:lle keskitettäisiin kunnossapito- sekä paikkatietopalvelut.

Konsernijaoston 7.5.2019 tekemän esityksen mukaan Tampereen kaupunki sijoittaa yhteensä 1,0 miljoonaa euroa uuden yhtiön omaan pääomaan. Liiketoiminnan kauppahintana olisi liiketoimintakaupassa siirtyvien omaisuuserien kirjanpitoarvo vähennettynä siirtyvien vastuiden määrällä.

Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointia on selvitetty vuosina 2016–2018. Päätös Infran yhtiöittämisestä eteni konsernijaoston ja kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustoon, joka viime marraskuussa palautti asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että ennen yhtiöittämispäätöstä ratkaistaan selkeä työnjako kaupungin ja perustettavan yhtiön välillä.


Lisätietoja

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Arto Vuojolainen
puhelin 050 345 1397
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell