Siirry sisältöön

Tampereen kaupungin lasten, nuorten ja perheiden sosiaalityön saatavuuteen konkreettisia parannuksia

Julkaistu 11.4.2019 13.14

Tampereen kaupungin lasten, nuorten ja perheiden sosiaalityön saatavuudessa pitkään jatkuneet ongelmat ovat saaneet ensimmäiset ratkaisut, kun 1.4.2019 sosiaalityöntekijöiden palkkaa nostettiin. Samalla sovittiin uusien työntekijöiden rekrytoinnin käynnistämisestä. Toimenpiteet ovat osa Tampereen kaupungin maaliskuussa alkanutta lasten, nuorten ja perheiden sosiaalityön saatavuuden kehittämisprojektia, joka jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka.

Lasten, nuorten ja perheiden palveluihin rekrytoidaan uusia sosiaalityöntekijöitä.
 

– Meillä avautuu nyt haettavaksi alueellisilla sosiaaliasemilla lapsiperheiden sosiaalityössä ja lastensuojelun sosiaalityössä sekä sijais- että jälkihuollon puolella yhteensä 21 sosiaalityöntekijän virkaa. Haku käynnistyy 11.4.2019. Olemme saaneet tälle vuodelle 12 uutta sosiaalityöntekijän virkaa ja lisäksi täytettävänä on viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuolella vapautuneita paikkoja, kertoo sosiaalityön saatavuuden kehittämisprojektin projektipäällikkö Hanna Harju-Virtanen.

Kehittämisprojektin tavoitteena on Tampereen sosiaalityön palveluiden turvaaminen ja henkilöstön saatavuuden varmistaminen. Erityistä huomiota kiinnitetään henkilöstön osallistumiseen ja oman työn kehittämiseen, työntekijöiden työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen, vaihtuvuuden vähentämiseen, johtamiseen ja osaamisen varmistamiseen.

– Sosiaalityö on haastavaa, korkeakoulututkinnon vaativaa asiantuntijatyötä. Turvaamme laadukkaat palvelut onnistuneilla rekrytoinneilla ja organisaatiossa työskentelyyn sitoutuvilla työntekijöillä. Onnistumisen edellytyksiä olemme parantaneet sekä lisäämällä sosiaalityön resursseja että nostamalla sosiaalityöntekijän tehtäväkohtaisen palkan lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalipalveluissa 3400 euroon kuukaudessa. Meillä on kuitenkin myös muita selkeitä kehittämiskohteita. Tartumme nyt niihin, jotta saamme Tampereelle parasta sosiaalityötä, hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen ja avopalvelujohtaja Anniina Tirronen kertovat.

Kehittämisprojektin etenemistä voi seurata kaupungin verkkosivuilta

Tampere haluaa olla esimerkki kaupungista, joka tunnistaa ongelmat ja etsii niihin aktiivisesti ratkaisuja. Sosiaalityön kehittämisprojektin päämääränä onkin tehdä Tampereesta sosiaalityön esimerkkikaupunki, josta muut kaupungit voivat ottaa mallia ja jossa jokainen sosiaalityöntekijä viihtyy ja tulee kuulluksi.

- Haluamme tehdä asioita selkeästi eri tavalla kuin aiemmin. Panostamme erityisesti avoimeen viestintään ja vuoropuheluun henkilöstömme kanssa. Esimerkki avoimuudesta on kehitysprojektin omat verkkosivut, jonne päivitämme tilannetietoa yhdessä henkilöstön kanssa tehdystä kehittämistyöstä, kertoo Hanna Harju-Virtanen.

Verkkosivuilta www.tampere.fi/tulesosiaalityontekijaksi voi jatkossa löytää tietoa muun muassa avoinna olevista rekrytoinneista sekä sosiaalityön kehittämisprojektin etenemisestä ja siitä, millaisia konkreettisia parannuksia on suunniteltu ja tehty. Avoinna olevista viroista voi kysyä lisätietoja puhelimella numerosta 044 4811 266 ja sähköpostitse osoitteella rekrytointi(at)tampere.fi.

Pormestari Lauri Lyly kehittämisprojektin suojelijaksi

Kehittämisprojektin suojelijana toimii Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly.

- Me olemme sitoutuneet pormestariohjelmassa mahdollistamaan työntekijöiden onnistumisen ja parantamaan työhyvinvointia kaupungin organisaatiossa. Haluamme tehdä yhdessä henkilöstön kanssa paremman työarjen. Se onnistuu sujuvalla yhteistyöllä, josta esimerkki on sosiaalityön kehittämisohjelma. Haluamme olla houkutteleva ja hyvä työpaikka osaaville ammattilaisille, sanoo pormestari Lauri Lyly.


Lisätietoja

Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalityön saatavuuden kehittämisprojekti
Projektipäällikkö
Hanna Harju-Virtanen
puhelin 040 806 4730
sähköposti [email protected]


Kuvat Laura Vanzo/Visit Tampere