Siirry sisältöön

Kymppikorttelin asemakaavaehdotus hyväksyttiin

Julkaistu 2.4.2019 18.34

Tampereen keskustan ytimessä sijaitsevan niin sanotun Kymppikorttelin suojelua ja täydennysrakentamista mahdollistava asemakaavaehdotus hyväksyttiin yhdyskuntalautakunnan osalta 2.4.2019. Asemakaava menee kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi, kun kaavan toteuttamiseen liittyvät sopimukset on hyväksytty.

Suunnittelualue sijaitsee Keskustorin laidalla. Pääosin liike- ja toimistokäytössä oleva kortteli 10 on kaupungin vanhimpia kortteleita. Suunnittelualueella sijaitsevat Pantin talo, Sandbergin eli Kekäleen talo sekä Osuuspankin talo.

Asemakaavaehdotus oli nähtävillä viime vuoden lopulla. Lausuntojen perusteella korttelin ylin kerrosluku madallettiin yhdeksästä kahdeksaan. Kortteliin on tulossa kolme uutta kerrostaloa, jotka korvaavat matalampia pihasiipiä. Asemakaavan pysäköintinormit päivitettiin 29.1.2019 hyväksytyn pysäköintipolitiikan mukaisiksi.

Korttelin numero 10 kolmen tontin laajuinen kaavamuutosalue rajautuu Puutarhakatuun, Aleksis Kiven katuun ja Kauppakatuun. Muutos pohjautuu kaupungin vuonna 2012 teettämään ensimmäiseen keskusta-alueen korttelisuunnitelmaan. Kaavamuutos tehdään tontin omistajien aloitteesta.

Asemakaavamuutoksella mahdollistetaan korttelin täydennysrakentaminen ja päivitetään arvorakennusten suojelumääräykset. Korttelin käyttötarkoitus muuttuu monipuoliseksi keskustatoimintojen korttelialueeksi, jossa on myös asuntoja.

Uudisrakentaminen sijoittuu korttelin sisäosiin ja pysäköinti maan alle. Rakennusten alimpiin kerroksiin sijoittuu pääsääntöisesti liike- ja palvelutiloja. Kortteliin mahdollistetaan uusien jalankulkuyhteyksien avaaminen ja tonttien yhteisiä huolto- ja pysäköintijärjestelyjä.


Lisätietoja

Esittelijä
Johtaja
Mikko Nurminen
puhelin 040 801 2665

Puheenjohtaja
Apulaispormestari
Aleksi Jäntti
puhelin 040 727 3234

Valmistelija
Projektiarkkitehti
Anna Hyyppä
puhelin 040 800 7905


Teksti Anna-Leea Hyry