Siirry sisältöön

Kiki Smithin Procession-näyttely Sara Hildénin taidemuseossa

Julkaistu 31.1.2019 13.47

New Yorkissa asuva ja työskentelevä Kiki Smith on nykykuvanveiston edelläkävijöitä ja yksi aikamme merkittävimmistä taiteilijoista. Sara Hildénin taidemuseossa 9. helmikuuta avautuva näyttely on laaja katsaus taiteilijan monipuoliseen tuotantoon.

 

Procession-näyttelyssä seurataan Kiki Smithin (s. 1954) tuotannon kehitystä uran alkuvaiheista nykyhetkeen. Painopiste on veistotaiteessa. Näyttelyn nimi viittaa kulkueeseen ja Smithille ominaiseen liikkeellä oloon. Hänet tunnetaan taiteilijana, jolla on kyky antaa materiaaliensa puhua: kuva-aiheet syntyvät pronssista, kipsistä, lasista, posliinista, paperista, pigmentistä, alumiinista, lateksista, höyhenistä ja mehiläisvahasta. Uusimmat teokset ovat kuvakudoksia. Lähtökohtana on nimenomaan materiaali, ei aihe.

Smithiä kiinnostaa ihmisen osa, conditio humana. Hän on tehnyt ihmisen ruumiillisuudesta avainaiheen radikaalilla tavalla. Veistotaiteen perinteestä poiketen hän kääntää näkyviin ihmiskehon sisäpuolen, jota hän lähestyy ilman häpeän tunnetta, tabuja kaihtamatta. Varhaisissa 1980-luvun teoksissaan hän päätyi kuvaamaan ihmiskehoa, koska tunsi ahdistusta Yhdysvalloissa tuolloin käydystä yhteiskunnallisesta keskustelusta, joka käsitteli sukupuolta, seksuaalisuutta ja AIDS-kriisiä.

1990-luvun puolivälissä Smithin aihepiiri laajeni: ihmisen rinnalle tuli eläimiä ja teoksista saattoi löytää historiaan, mytologiaan, legendoihin, satuihin sekä keskiaikaiseen ajatteluun liittyviä elementtejä. Uusimmissa teoksissaan hän kuvaa eläinten ja ihmisten välistä yhteyttä korostaen kumppanuutta, selviytymistä ja suojelua sekä mahdollisuutta rauhaisaan rinnakkaiseloon.

− Kiki Smithin taide on vaikuttavaa monella eri tasolla. Varhaiset teokset toimivat taiteellisina kannanottoina yhteiskunnallisesti merkittäviin, yksilön ruumiillisuutta koskeviin kysymyksiin. Koko monipuolisen uransa aikana hän on onnistunut tekemään teoksia, jotka herättävät katsojissa voimakkaita tunteita. Taidemaailmassa hän kuuluu niihin taiteilijoihin, jotka ovat innoittaneet nuorempiaan, museonjohtaja Päivi Loimaala luonnehtii.

Kiki Smithin teosten lisäksi Sara Hildénin taidemuseossa nähdään Claudia Müllerin taiteilijasta tekemä dokumenttielokuva Kiki Smith: Work. Näyttelyä täydentää Saran salonki -luentosarja, jonka aloittaa professori Helena Sederholm sunnuntaina 17. helmikuuta.

Näyttelyn on kuratoinut Petra Giloy-Hirtz läheisessä yhteistyössä taiteilijan kanssa ja koonnut Haus der Kunst, München, jossa näyttely nähtiin keväällä 2018. Tampereella näyttelyn esillepanosta huolehtii ja vastaa näyttelypäällikkö Sarianne Soikkonen. Sara Hildénin taidemuseon jälkeen näyttely siirtyy Galerie Belvedereen Wieniin.

Kiki Smith: Procession 9.2.–12.5.2019 Sara Hildénin taidemuseossa.


Kuvat Kiki Smith, Bough (Oksa), 2009. Yksityiskokoelma. Kuva: Richard Nicol