Siirry sisältöön

Tampereen kaupungilta 14,67 miljoonaa euroa avustuksia kulttuuriin ja vapaa-aikaan

Julkaistu 24.1.2019 17.59

Sivistys- ja kulttuurilautakunta myönsi vuosittaiset kumppanuusavustukset kulttuurin ja vapaa-ajan toimijoille kokouksessaan 24.1.2019. Avustuksia myönnettiin yhteensä 14 666 666 euroa.

Kumppanuusavustuksia myönnetään kaupungin keskeisille yhteistyökumppaneille. Kaupunki sitoutuu kumppanuusavustuksilla pitkäjänteiseen yhteistyöhön ja neuvottelevaan avustamiseen. Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset.

Talouden tasapainottamisohjelman mukaisesti kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen avustusmäärärahoihin tehtiin kolmen vuoden aikana yhteensä 500 000 euron vähennykset. Säästösumma vuodelle 2019 on 150 000 euroa. Sivistys- ja kulttuurilautakunnan linjauksen mukaisesti leikkaus kohdistetaan kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen kumppanuusavustuksiin.

Pirkanmaan musiikkiopisto, Tampereen Teatteri, Teatteri Mukamas, Tanssiteatteri Mobita/Dansco, Lastenkirjainstituutti, Pyynikin kesäteatterisäätiö ja Työväenmuseo Werstas saavat tiloja vastikkeetta käyttöönsä. Tampere-talon laajennuksesta aiheutunut vuokrannousu on huomioitu talousarviossa vain osittain, koska kokonaiskustannusta ei ollut talousarviosta päätettäessä tiedossa. Tampere-talon vuokrannousun vuoksi kokonaismenot kasvavat 106 000 eurolla.

Tampere-talolle myönnettiin avustusta yhteensä 6 694 414 euroa. Avustus kohdentuu kulttuuritoimintaan, Tampereen Oopperaan sekä tilakustannusten osittaiseen kattamiseen. Kaupunki ja Tampere-talo ovat yhteisesti sopineet, että varsinaista toiminta-avustusta pienennetään vuosittain 100 000 eurolla vuosina 2018–2022. Toiminta-avustus vuonna 2019 on 1 065 000 euroa, Tampereen Oopperan avustus 194 000 euroa ja tilakustannusten avustus 5 454 414 euroa.

Tampereen konservatoriolle myönnettiin avustusta 736 000 euroa. Tampereen konservatorio järjestää musiikki- ja tanssialojen laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta, niihin liittyvää varhaiskasvatusta sekä muusikon, musiikkiteknologin ja tanssijan tutkintoihin johtavaa ammatillista peruskoulutusta.

Pirkanmaan musiikkiopistolle myönnettiin avustusta 260 000 euroa. Pirkanmaan musiikkiopisto järjestää taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän mukaista opetusta klassisella ja rytmimusiikkilinjalla. Opisto toimii kaupungin osoittamissa tiloissa Eteläpuistossa. Tilakustannusten avustus on 248 023 euroa.

Tampereen Teatterille myönnettiin toiminta-avustusta 2 139 000 euroa. Tampereen Teatteri on 114-vuotias taidelaitos, jonka katsojamäärä on noin 100 000 henkilöä vuodessa. Frenckell-näyttämöstä aiheutuviin tilakustannuksiin kohdistetaan 150 587 euroa.

Tampereen Työväen Teatterin avustus on 2 159 000 euroa. Tampereen Työväen Teatteri on edelleen yksi Suomen kolmesta kansallisnäyttämöstä ja katsojien, näyttämöiden ja näytelmien määrillä mitattuna Tampereen suurin teatteri. TTT:llä on neljä näyttämöä. Avustukseen sisältyy 229 000 euroa kohdennettuna lastenteatteritoimintaan. Tampereen Työväen Teatterin talosäätiön avustus on 97 500 euroa. Työväenteatterin talosäätiö ylläpitää TTT:n vuonna 1985 valmistunutta päänäyttämöä.

Tampereen Komediateatterin avustus on 240 000 euroa. Tampereen Komediateatterilla on oma näyttämö, jossa esitetään vuosittain noin 200 näytäntöä.

Ahaa-teatterille myönnettiin 195 000 euron avustus. Ahaa-teatteri on lasten ja nuorten näytelmiin erikoistunut kiertävä ammattiteatteri, joka on perustettu vuonna 1970. Teatteri Mukamaksen avustus on 108 000 euroa toimintaan ja 76 847 euroa tilakustannuksiin. Vuonna 1979 perustettu Teatteri Mukamas tuottaa nukketeatteriesityksiä Pispalassa sijaitsevan kotinäyttämön lisäksi Pirkanmaan kunnissa ja kiertueilla koko maassa.

Tanssiteatteri Mobita/Danscon avustus on 87 500 euroa toimintaan ja 105 655 euroa tilakustannuksiin. Tanssiteatteri MD on yksi Suomen yhdestätoista valtion ja kaupungin säännöllisen tuen piiriin kuuluvasta ammattitanssiteatterista. MD järjestää myös Tanssivirtaa-festivaalin vuosittain.

Teatteri Telakka saa avustusta 43 000 euroa. Teatteri Telakka tuottaa kantaesityksiä, klassikkojen uustulkintoja ja tuo esiin uusia tekijöitä Suomen teatterikentälle. Teatteri toimii omassa tilassaan Tullin alueella.

Sorin Sirkukselle myönnetään avustusta 120 000 euroa. Sorin Sirkus tekee sirkustaidetta tunnetuksi ja edistää erityisesti lasten ja nuorten sirkustaiteen harrastamista. Sorin Sirkus ylläpitää taiteen perusopetusta antavaa lasten ja nuorten sirkuskoulua.

Pyynikin Kesäteatterisäätiön avustus on 125 375 euroa. Pyynikin kesäteatterissa esitetään vuosittain yksi näytelmä, lisäksi säätiö jakaa tuloksestaan apurahoja tamperelaisen teatteritaiteen edistämiseksi. Kaupunki myöntää säätiölle kesäteatterin tilat avustuksena. Muuta toiminta-avustusta ei Pyynikin kesäteatterille myönnetä.

Lastenkirjainstituutin avustus on 54 500 euroa toimintaan ja 73 135 euroa tilakustannuksiin. Lastenkirjainstituutti edistää kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tuntemusta ja tutkimusta. Tietopalvelunsa, julkaisujensa ja järjestämiensä tilaisuuksien avulla instituutti palvelee yksityishenkilöitä, tutkijoita, erilaisia kirjallisuus- ja kasvatusalan instituutioita sekä tiedotusvälineitä.

Taito Pirkanmaalle myönnetään avustusta 191 000 euroa. Taito Pirkanmaan keskeisiä palveluja ovat käsityökurssit, työpajat, käsityön taiteen perusopetusta antava Näpsä-käsityökoulu, näyttelyt, messut, tapahtumat, käsityömateriaalien ja tuotteiden välitys.

Tampere Majaa avustetaan 29 500 eurolla. Tampere-maja on Tampereen ja Tarton ystävyyskaupunkisuhteeseen perustuva yhteistyö- ja kulttuurikeskus Tartossa.

Työväen Museoyhdistyksen avustus on 55 000 euroa Lenin-museon toimintaan ja 677 630 euroa Werstaan tilavuokriin. Työväenmuseo Werstas on työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen erikoismuseo, joka toimii Finlaysonin tehdasalueella. Siihen kuuluu Lenin-museon lisäksi myös Kuurojen museo.


Lisätietoja

Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja
Lauri Savisaari
puhelin 040 801 6081
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki