Siirry sisältöön

Lasten Pirkkaset tutkii perinteitä ja keksii uusia

Julkaistu 24.1.2019 9.42

Mikä on perinne ja millaisia perinteitä meillä on? Millainen olisi esimerkiksi nykykoululaisen suunnittelema kansallispuku? Vuoden 2019 Lasten Pirkkasten teemana on #munjuuret, jonka tarkoitus on kannustaa sekä lapsia että aikuisia tutustumaan omiin sekä muiden tapoihin, kulttuuriin ja kansanperinteeseen.

Lasten Pirkkaset
 


Lasten Pirkkaset -lastenkulttuurikuukausi on Pirkanmaan kuntien yhteinen lastenkulttuurifestivaali, joka järjestetään vuosittain helmikuussa. Tänä vuonna ohjelmaa järjestää 17 eri kunnassa ympäri Pirkanmaata. Kuukauden ohjelmassa voi muun muassa tutustua kotiseutumuseoihin, osallistua karjalanpiirakkakurssille tai vaikka tanssahdella hankitansseissa. Tapahtumat löytyvät osoitteesta www.tampere.fi/lastenpirkkaset

Pirkkasten kiertävä esiintyjä on Kulttuuriosuuskunta Uulu esityksellään Lentävän kalakukon kyydissä. Toiminnallinen tarinakonsertti aikamatkustaa Suomen historiaan ja osallistuttaa lapsia tanssimaan ja musisoimaan. Esityksiä on 13 kertaa eri puolilla Pirkanmaata.

Pirkkaset -kuukauden tavoitteena on tarjota helposti lähestyttävää kulttuuria ja taidetta lapsille ja perheille sekä nostaa esiin kunnissa tehtävää lastenkulttuurityötä. Tänä vuonna mukana olevat kunnat ovat: Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Valkeakoski ja Ylöjärvi.

Lasten Pirkkaset lastenkulttuuriviikkojen kohderyhmänä ovat 0–12-vuotiaat lapset sekä heidän perheensä. Pirkanmaalla on toteutettu koordinoitua maakunnallista lastenkulttuuritoimintaa vuodesta 2005 lähtien. Pirkkanen-verkosto tavoittaa useita satoja alueen lastenkulttuuritekijöitä ja se kasvaa koko ajan.

Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, kaikki ovat tervetulleita mukaan!


Lisätietoja

Kulttuuriohjaaja
Niina Niiniluoto
puhelin 050 553 8675
sähköposti [email protected]