Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki mukana selvittämässä puurakennuksien hiilivarastoja

Julkaistu 16.1.2019 16.23

Tampereen kaupungin ja Granlund Consulting Oy:n käynnistämässä Puurakentamisen digihanke – projektissa selvitetään, miten paljon kaupungin puurakennuksiin sitoutuu hiiltä. Puurakennukset toimivat pitkäikäisinä hiilivarastoina ja näin niillä on myönteinen ilmastovaikutus. Hankkeessa yhdistetään puurakennusten data kaupungin paikkatietoaineistoon, jolloin voidaan seurata myös puurakennusten määrän kehitystä.

Suomen metsät toimivat suurena hiilinieluna, ja sitovat hiilidioksidia enemmän kuin sitä vapauttavat. Metsien olemassaololla on siis myönteinen ilmastovaikutus. Myös puun käyttöä rakennusmateriaalina voidaan perustella ilmastosyillä, jos metsäteollisuuden tuotteilla pystytään sitomaan hiiltä puurakenteisiin. Hankkeessa selvitetään puumateriaalin hiilensidontakykyä ja sitä, minkälaisena hiilivarastona rakennukset toimivat.

- Tampereen tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2030. Se edellyttää sekä päästöjen vähentämistä että hiiltä sitovien nielujen ja varastojen lisäämistä. Hankkeessa selvitetään, kuinka merkittävä hiilivarasto puurakennukset ovat ja millainen nieluvaikutus puurakennusten lisäämisellä on. Lisäksi kehitämme kaupungin avoinna olevaa rakennuskantadataa uusilla ominaisuustiedoilla ja hyödynnämme kolmiulotteista paikkatietokarttaa puurakennusten esittämisessä, sanoo Smart Tampereen ohjelmapäällikkö Pauli Välimäki Smart Tampereen Kestävä Tampere 2030 -ohjelmasta.

Yhdistämällä arviotieto rakennusmateriaalien hiilensidontakyvystä kaupungin rakennuskantatietoon, saadaan selville kaupungin puurakennuskannan hiilivarantotieto. Hanke tuo ilmastonäkökulmaa rakennustiedon kehittämiseen ja yhdistää eri alan osaajat kehittämään puurakentamisen seurantaa, tarjoten samalla uutta tietoa rakennuksien ominaisuuksista.

Hanke luo tietoa ja uusia toimintatapoja usealle eri teemalle. Se tarjoaa tietoa puurakentamisesta kaupungissa sekä yleispiirteistä arviota rakennuksien hiilivarannoista. Hanke edistää myös Tampereen kaupungin puurakentamisen lisäämisen tavoitteita sekä kaupungin hiilineutraaliustavoitetta.

Hankkeessa luodaan toimintamalli, joka on levitettävissä myös muihin kaupunkeihin.

- Haluamme tarjota tietoa ennen kaikkea kaupungin suunnittelijoille puurakentamisen kehittymisestä sekä sen myönteisistä ilmastovaikutuksista. Datan tarjoaminen avoimena voi tuoda jatkossa uusia näkökulmia rakennuksien ilmastovaikutusten arviointiin. Jatkossa rakennuskantaa voidaan tarkastella aurinkoenergiapotentiaalin, maalämpöpotentiaalin ja hiilenvarastoinnin näkökulmista. Rakennustieto kehittyy hienosti perustiedoista kohti laatu- ja kestävyystietoja. Seuraava askel tietojen kehittämiselle on ajantasaisen kulutustiedon esittäminen. Hanke on hieno avaus materiaalitietojen ympäristövaikutusten tarkasteluun kaupunkitasolla, sanoo vanhempi asiantuntija Simo Turunen Granlund Consulting Oy:stä.

Hanke sai rahoitusta Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelmasta.

Lisätietoja:
Simo Turunen, Granlund Consulting Oy: [email protected], 045 8719091
Pauli Välimäki, Tampereen kaupunki, [email protected], 040 8016035