Siirry sisältöön

Hervannan Näyttämönpuiston kunnostussuunnitelmasta voi antaa palautetta

Julkaistu 4.1.2019 9.34

Hervannassa kunnostetaan Näyttämönpuiston alueleikkipaikka ja sen viereinen pelikenttä. Tavoitteena on lisätä puiston viihtyisyyttä, käyttöastetta ja kestävyyttä. Puistoon on tulossa muun muassa reilun kokoinen kiipeilyteline-putkiliukumäki sekä ulkosoittimia. Kunnostussuunnitelmaan voi tutustua 20.1.2019 saakka puistossa, palvelupiste Frenckellissä (Frenckellinaukio 2 B) ja verkossa www.tampere.fi/puistosuunnitelmat. Suunnitelmasta voi antaa palautetta kaupungille nähtävillä oloaikana.

Näyttämönpuisto sijaitsee Etelä- Hervannassa pien- ja kerrostalojen ympäröimänä. Leikkipaikka ja pelikenttä sijaitsevat puiston eteläosassa. Aluepuistona Näyttämönpuisto palvelee lähialuettaan laajempaa käyttäjäkuntaa, ja monipuolinen varustus houkuttelee väkeä saapumaan vähän kauempaakin leikkimään, pelaamaan tai oleskeleman puistoon.

Suuri kiipeilyteli-putkiliukumäki sekä ulkosoittimia

Puiston leikkialuetta suurennetaan hieman, ja valaistusta lisätään. Leikkialueelle on tulossa tavallista kookkaampi verkkokiipeilyteline-putkiliukumäki, erilaisia keinuja ja kiikkuja sekä pienemmille sopivia leikkivälineitä kuten hiekkalaatikko sekä pienempi kiipeilyteline-liukumäki. Pölliauto kunnostetaan, ja hyväkuntoiset penkit, jousikiikut sekä pienten keinu säilytetään.

Koska Näyttämönpuisto sijaitsee hieman etäämmällä asutuksesta, sinne on esitetty uutena erikoisuutena myös ulkosoittimia: sambarummut, ksylofoni ja kellolyyra. Ulkosoittimet sopivat kaikenikäisille. Soitinten läheisyydessä on piknikpöytä penkkeineen.

Pelikenttää kohennetaan

Hiekkakentän ja puistokäytävien pinnat kunnostetaan ja kentän päätyihin lisätään jääkiekkoa kestävät teräsverkkoaidat, maalit ja palloseinä. Hiekkakenttä jäädytetään talvisin jatkossakin luistelua ja jääkiekkoa varten. Pelikentän reunalle lisätään penkkejä. Pelikentän ja leikkialueen väliin sijoitetaan pyöräteline.

Nykyinen, pääosin hyväkuntoinen puusto leikki- ja pelialueen ympärillä säilytetään, mutta sitä harvennetaan hieman elinvoimaisuuden ja liiallisen varjoisuuden välttämiseksi. Lisäksi yksittäisiä leikkialueen huoltoa haittaavia, vinoon kasvaneita sekä huonokuntoisia puita ja pensaita poistetaan.

Puisto on tarkoitus kunnostaa tänä vuonna. Kunnostuksesta on pyydetty toiveita paikalliselta omakotiyhdistykseltä ja läheisiltä asunto-osakeyhtiöiltä, ja palautteet on huomioitu suunnittelussa.


Lisätietoja

Erikoissuunnittelija
Anna Levonmaa
puhelin 040 139 9288


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen