Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Tampere ja Łódź 60 vuotta ystävyyskaupunkeina

Julkaistu 11.12.2018 11.13

Tampereen kaupunki ja Puolan Łódź ovat olleet ystävyyskaupunkeja 60 vuotta. Kaupungit juhlistavat ystävyyskaupunkihistoriaansa keskiviikkona 12. joulukuutta 2018 Tampereella. Museokeskus Vapriikissa pidettävässä kutsuvierasseminaarissa tarkastellaan Tampereen ja Łódźin historiaa ja teollistumiskehitystä sekä keskustellaan paneelissa tulevaisuuden haasteista globaaleilla markkinoilla.

Łódź on Puolan kolmanneksi suurin kaupunki Varsovan ja Krakovan jälkeen. Noin 700 000 asukaan kaupunki sijaitsee Puolan keskiosassa 130 kilometriä Varsovasta lounaaseen. Tampere ja Łódź solmivat ystävyyskaupunkisuhteen vuonna 1958. Perusteena ystävyyskaupunkisuhteen solmimiselle oli kaupunkien samankaltainen tekstiiliteollisuushistoria. Vuonna 1960 Łódźin kaupunki lahjoitti Tampereelle kaksi leijonanpentua, joiden nimeksi annettiin Tam ja Pere. Leijonille rakennettiin eläintarha, joka sijaitsi vuoteen 1972 saakka nykyisen Tampere-talon paikalla.

Łódźissa on huomattavaa tekstiiliteollisuutta, minkä lisäksi kaupungissa tuotetaan koneita, sähkötarvikkeita, kemikaaleja ja metalleja. Łódź on myös merkittävä koulukaupunki. Nykyisin kaupungissa on seitsemän korkeakoulua ja lukuisa määrä muita oppilaitoksia.

Tampere on tehnyt yhteistyötä Łódźin kanssa esimerkiksi elokuvafestivaalien puitteissa, sillä kaupungissa on kuuluisa elokuvakorkeakoulu, jonka kasvatteihin kuuluu muun muassa elokuvaohjaaja Krzysztof Kieslovski. Lonely Planet valitsi hiljattain Łódźin maailman toiseksi vetovoimaisimmaksi matkailukohteeksi, jonka erityispiirteitä ovat teollisuusperinteen vaaliminen ja arvokkaiden vanhojen tehdasrakennusten uusiokäyttö.

Tampereen ystävyyskaupunkitoiminta alkoi 1950-luvulla. Perinteistä ystävyyskaupunkitoimintaa ovat olleet erilaiset viralliset vierailut sekä kulttuuri-, urheilu- ja nuorisoyhteisöjen yhteistyö. Tällä hetkellä Tampereella on 18 ystävyyskaupunkia.


Lisätietoja

Kansainvälisten asioiden päällikkö
Erika Eischer
puhelin 040 545 0011
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell