Siirry sisältöön

Sulkavuoressa aidataan vanhan kaatopaikan itäosa

Julkaistu 10.12.2018 10.31

Sulkavuoressa aidataan kunnostettavan kaatopaikka-alueen itäosa, ja se liitetään osaksi työmaa-aluetta. TAKKin harjoitusalueen vieressä sijaitseva alue aidataan tällä viikolla (viikolla 50) turvallisuussyistä eikä alueella voi enää liikkua. Alueella välivarastoidaan pilaantumattomia maa-aineksia, joita käytetään kaatopaikan kunnostuksessa.

Sulkavuoressa on keskuspuhdistamon louhintatöiden lisäksi kunnostettu vanhaa kaatopaikkaa. Työt jäävät talveksi tauolle, ja jatkuvat keväällä säiden salliessa. Vanhan kaatopaikka-alueen itäpuoli kunnostetaan alustavan arvion mukaan vuonna 2020.


Lisätietoja

Sitowise Oy:
Vanhempi asiantuntija
Kalle Putula
puhelin 040 356 1975

Kiinteistökehityskoordinaattori
Katariina Rauhala
puhelin 040 159 8808


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen