Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Tampereen kulttuuripääkaupunkihakua lähtevät vetämään Juha Hemánus ja Eija Oravuo

Julkaistu 9.11.2018 10.15

Tampere tavoittelee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Kulttuuripääkaupunkihaun luovana johtajana aloittaa teatteriohjaaja ja yhteiskuntatieteilijä Juha Hemánus. Vastaavaksi tuottajaksi on valittu valtiotieteiden maisteri Eija Oravuo.

Juha Hemánus siirtyy tehtävään Yhdysvalloista, jossa hän on toiminut kymmenen vuoden ajan kommunikaatio- ja interaktiotutkijana, digitaalisena designerina ja strategina. Hemánus tunnetaan musiikkiteatteriohjaajana; Tampereella hän on ohjannut muun muassa Stravinskin, Dallapiccolan ja Leoncavallon teoksia. Hemánus on ollut perustamassa Suomen ensimmäistä yksityistä paikallisradiota Radio Cityä, toteuttanut esittävän taiteen ohjelmatyötä Helsingin Juhlaviikoille ja toiminut Nokian Connect to Art -mobiilitaideprojektin taiteellisena johtajana.

Eija Oravuo siirtyy vastaavan tuottajan tehtävään Tampere Filharmonian apulaisintendentin tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2000 alkaen. Hän on vastannut muun muassa orkesterin yleisö- ja yritysyhteistyöstä sekä lasten ja nuorten toiminnasta, kuten projekteista valtakunnalliseen Taidetestaajat-hankkeeseen. Oravuo on myös suunnitellut ja tuottanut eri taiteenlajeja ja kulttuuritoimijoita yhdistäviä kokonaisuuksia. Oravuo on opiskellut erityisesti musiikkia ja kansainvälisiä suhteita. Hän on aiemmin toiminut myös huilunsoitonopettajana ja muusikkona.

Suomalainen kaupunki valitaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi seuraavan kerran vuodeksi 2026. Kulttuuripääkaupunkihaku toteutetaan yhdessä pääkuntakumppani Mänttä-Vilppulan ja seudun muiden kuntien kanssa. Tampereen ja Mänttä-Vilppulan mukana hakuun on jo lähdössä 12 pirkanmaalaista kuntaa eli myös Vesilahti, Orivesi, Sastamala, Hämeenkyrö, Parkano, Pälkäne, Lempäälä, Nokia, Ikaalinen, Kangasala, Pirkkala ja Valkeakoski. Suomen aiempia kulttuuripääkaupunkeja ovat olleet Helsinki (v. 2000) ja Turku (v. 2011).

Lisätietoja:
Johtaja Teppo Rantanen
puh. 0400 235 442

Luova johtaja Juha Hemanus
puh. 044 430 9769


Teksti Raija Lindell