Hammashoidon jonoihin ja terveysasemien yhteyden saantiin etsitään helpotusta

Julkaistu 8.11.2018 19.19

Tampereen kaupunki etsii keinoja helpottamaan välittömän yhteyden saantia terveyskeskukseen ja hammashoitoon sekä lyhentämään hammashoidon jonoja. Kaupunki sai Länsi-Suomen aluehallintovirastolta lokakuussa huomautuksen terveyskeskusten ajanvarauksesta sekä hammashoitoon pääsystä.

Sosiaali- terveyspalvelujen lautakunta kuuli 8.11.2018, millaisia toimenpiteitä vastaanottopalvelut on suunnitellut puutteiden korjaamiseksi. Vastaus aluehallintovirastolle pitää antaa helmikuun loppuun mennessä.

Kasvava väestö ja palveluntarve haastavat niin suun terveydenhuoltoa kuin terveysasemiakin. Esimerkiksi suun terveydenhuollossa kunnallisen hammashoidon tarve kasvaa jatkuvasti Tampereella: vuoden 2017 alussa jonossa oli 1 700 kuntalaista, nyt 4 900.

Tilanteen helpottamiseksi ensi vuoden talousarvioesitykseen on esitetty lisämäärärahaa. Suun terveydenhuollossa rahalla on suunniteltu muun muassa lisättävän vastaanottoaikoja sekä omaan tuotantoon että ostopalveluna. Terveysasemilla taas aikomuksena on helpottaa kiireettömään hoitoon pääsyä lisäämällä hoitajien vastaanotto- ja puhelinaikoja sekä lyhentämällä kesäsulkuja.

Yhteydensaannin helpottamiseksi mietitään muun muassa terveyspalvelujen neuvonnan ja terveysasemien työnjakoa, työntekijöiden lisäämistä työvuorosuunnittelun avulla ruuhka-aikoihin sekä digitaalisten palvelujen kehittämistä ja uusien käyttöön ottamista.


Lisätietoja

Apulaispormestari
Johanna Loukaskorpi
puhelin 040 806 3691
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala