Siirry sisältöön

Hämeenkadun itäpäähän uusia liikennejärjestelyjä raitiotietöistä

Julkaistu 5.10.2018 14.02

Raitiotien rakentaminen tuo uusia liikennejärjestelyjä Hämeenkadun itäpäähän 8.10 alkavasta viikosta (viikko 41) lähtien. Raitiotieallianssi tekee Rautatienkadun ja Itsenäisyydenkadun liittymäalueelle tulevan raitiotien alta ison viemärin uusintatyön, jonka kesto on kaikkiaan noin kaksi viikkoa. Lisäksi Hämeenkadun itäpään raitiotietyöt siirtyvät kadun eteläreunalla osittain jalkakäytäväalueelle.

Itsenäisyydenkadun ja Rautatienkadun liittymään viemäritöitä ja liikennejärjestelyjä

Viikolla 41 viemäritöitä valmistellaan, jonka vuoksi Rautatienkadulla hotelli Scandicin edustalla oleva bussipysäkki siirtyy Verkatehtaankadun eteläpuolelle. Myös Rautatienkadun asemanpuoleista jalankulkuväylää joudutaan töiden ajaksi kaventamaan.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä 8. - 9.10 Itsenäisyydenkadun ja Rautatienkadun liittymässä tehdään yötöitä. Itsenäisyydenkadulla suljetaan rautatien alittavasta tunnelista eteläinen ajokaista klo 22.00 - 6.00. Liikenne ohjataan kaista kerrallaan liikenteenohjaajilla pohjoiseen tunneliin. Tarvittaessa suljetaan molemmat kaistat. Yön aikana autoilijoiden kannattaa käyttää muita reittejä Itsenäisyydenkadun sijaan.

Yötöiden jälkeen liittymäalueella rakennetaan ohipumppauslinjastoa. Viikon 42 aikana tehdään varsinainen ohituspumppaus ympärivuorokautisena työnä arviolta kolmen vuorokauden ajan.

Töitä tehdään öisin, jotta liikennettä häiritään mahdollisimman vähän. Töitä tehdään yöaikaan myös sekä työntekijöiden että tienkäyttäjien turvallisuuden takia. Autoliikenteen nopeusrajoitus työmaan kohdalla on 30 kilometriä tunnissa.Yötöistä voi aiheutua melua lähialueille.

Hämeenkadun itäpään raitiotietyöt siirtyvät eteläreunan jalkakäytävälle

Raitiotietyömaa Hämeenkadun itäpäässä siirtyy osittain kadun eteläreunan jalkakäytävälle viikolla 41. Työalueet on jo rajattu, ja työt alkavat maanantaina 8.10.

Töiden vuoksi kadun eteläreunalla Aleksanterinkadun ja Rautatienkadun välillä kulkureitit ovat hieman muuttuneet. Jalankulku säilyy edelleen kiinteistöjen vierellä, mutta kulkuväyliä on osittain kavennettu. Kulku kiinteistöihin ja yrityksiin varmistetaan töiden aikana.

Työalueella rakennetaan pylväsperustuksia yhdistetyille ratasähkö-ja valaisinpylväille. Lisäksi tehdään kaapelisiirtoja ja rakennetaan kantavia kasvualustoja myöhemmin Hämeenkadulle istutettaville puille.

Kadun pohjoispuolella sijaitsevat bussipysäkit Stockmannin edustalta on siirretty seuraavaan kortteliin Tuomiokirkonkadun Aleksanterinkadun välille. Kadun eteläpuolen bussipysäkistä on töiden aikana turvallisuussyistä käytössä pituussuuntaisesti vain puolet kerrallaan, jotta työkoneet mahtuvat kääntymään työalueella.


Lisätietoja

Raitiotieallianssi Aluevastaava, Hämeenkatu
Kimmo Lahti
puhelin 040 863 0526

Aluevastaava, Itsenäisyydenkatu
Kari Kuuttila
puhelin 040 390 0843


Teksti Marja Merta