Siirry sisältöön

Aasialainen AAC Technologies avaa tuotekehitysyksikön Tampereelle

Julkaistu 17.9.2018 15.31

Kansainvälinen mikrokomponentti- ja kuluttajaelektroniikkaratkaisujen toimittaja AAC Technologies Holdings Inc. (ACC) avaa tuotekehitysyksikön Tampereelle. Yritys aikoo kasvattaa Tampereen toimipisteensä henkilöstömäärän sataan työntekijään seuraavan kolmen vuoden aikana.

Maailman johtaviin mikrokomponenttiyhtiöihin kuuluva AAC tutkii, kehittää ja valmistaa teknologiaratkaisuja muun muassa älypuhelimiin ja kannettaviin elektroniikkalaitteisiin. AAC pitää pääkonttoriaan Kiinan Shenzhenissä sijaitsevalla Nanshanin alueella. AAC:n Tampereen yksikkö keskittyy kamerateknologiaratkaisuihin, kuten kuvankäsittelyyn, kuvasensoreihin ja linssisuunnitteluun.

– Tampere on strategisesti ihanteellinen paikka meille, toteaa AAC:n Senior Vice President Jiang Nan.

– Tampere on kansainvälisen tason korkean teknologian osaamiskeskittymä ja lisäksi paikallinen yliopisto tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia tutkimuksen saralla sekä tuottaa täsmäosaamista kasvaviin tarpeisiimme.

AAC:n Tampereen toimipiste aloittaa kahdenkymmenen ammattilaisen tiimillä, mutta yhtiö aikoo kasvattaa henkilöstömääränsä jopa 100 työntekijään seuraavien kolmen vuoden aikana (2018–2021). Tampereen kaupunkiseudulle investointi on merkittävä niin työllistämisvaikutukseltaan kuin rahalliselta arvoltaan. AAC:n Chief Strategy Officerin David Plekenpolin mukaan investoinnin odotetaan kokonaisuudessaan kasvavan 20 miljoonaan euroon, kun henkilöstömäärän kasvusuunnitelmat toteutuvat täysimittaisesti.

– Olemme erittäin iloisia AAC:n investointipäätöksestä. Tampereen kaupunki ja Business Tampere ovat ottaneet aktiivisen roolin innovaatioiden luomisessa ja tuomisessa seudulle. Meillä on tarjota ainutlaatuista osaamista investointeihin ja yritysten toiminnan tukemiseen, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

– Lisäksi Tampereelle rakentuva korkeakouluyhteisö tulee luomaan innoittavan ja maailmanlaajuisesti houkuttelevan tutkimus- ja oppimisympäristön sekä ainutlaatuisen keskuksen talouden, teknologian, terveyden ja yhteiskunnan monitieteelliselle tutkimukselle. Uusi korkeakouluyhteisö hengittää ympäröivän yhteiskunnan ja työelämän tahdissa. Kokonaisuutena Tampereen kaupunkiseutu tarjoaa ylivoimaisen kilpailuedun täällä toimiville yrityksille.

Tampereen kaupungin elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere on toiminut AAC:n tukena investointiprosessin ajan.

– Kun tarkastellaan ulkomailta Suomeen tehtyjä suoria sijoituksia viimeisen kolmen vuoden ajalta, AAC on kuudes Tampereelle sijoittuva kamerateknologioiden parissa toimiva yritys. Se todistaa, että Tampere on yksi maailman johtavista osaamiskeskuksista tällä alalla. AAC on erinomainen lisä Tampere Imaging Ecosystem -verkostoon, iloitsee Business Tampereen asiakkuusvastaava Oliver Hussey.

Henkilöstöä maailmanlaajuisesti yli 35 000

Vuonna 1993 perustettu AAC Technologies Holdings Inc. tutkii, kehittää ja valmistaa teknologiaratkaisuja muun muassa älypuhelimiin, kannettaviin elektroniikkalaitteisiin kuten tabletteihin ja ultra-kirjoihin, kulutushyödykkeisiin sekä muihin kulutuselektroniikan tuotteisiin. Pörssiyhtiön pääkonttori sijaitsee Shenzhenissä Kiinassa ja yrityksen liikevaihto vuonna 2017 oli 21,1 miljardia (RMB).

Henkilöstöä AAC:llä on maailmanlaajuisesti yli 35 000. Kansainvälisesti toimivalla AAC:llä on 28 toimipistettä Aasian ja Tyynenmeren alueella, Euroopassa ja Amerikassa, 9 tuotantolaitosta Kiinassa, Vietnamissa ja Filippiineillä sekä 15 tuotekehityskeskusta Kiinassa, Yhdysvalloissa, Suomessa, Tanskassa, Etelä-Koreassa, Japanissa ja Singaporessa.

Lisätietoja:
Asiakkuusvastaava Oliver Hussey,
Business Tampere
oliver.hussey(at)businesstampere.com
p. 040 679 4142

Tampereen kaupungin elinkeinojohtaja
Teppo Rantanen
teppo.rantanen(at)tampere.fi
p. 040 023 5442

Senior Vice President Mr. Jiang Nan
AAC Technologies
jiangnan(at)aactechnologies.com
p. +86 13928485637