Siirry sisältöön

Lasten akatemiassa tarkastellaan vanhoja ja uusia eläinsatuja

Julkaistu 17.9.2018 10.45

Lasten Akatemian luennolla tutkija Maria Ihonen (FL) kertoo eläinsatujen alkuperästä ja eläinten roolista vanhoissa ja uusissa saduissa. Lapsille suunnattu luento Tampereen yliopistolla lauantaina 22.9. klo 11 alkaen.

Lasten akatemia
 

Eläimiä on esiintynyt saduissa ja tarinoissa aina. Jo vanhimmissa saduissa eläimille on annettu puhumisen taito ja muitakin ihmisen piirteitä. Eläimet toimivat esimerkkeinä erilaisista ominaisuuksista, kuten kettu oveluudesta ja aasi tyhmyydestä.

Monet eläinsadut ovat jatkaneet elämäänsä jo vuosituhansien ajan. Ne muuttavat muotoaan ja niistä tehdään yhä uusia kirjoja. Vanhojen eläinsatujen perinne elää nykyään esimerkiksi Richard Scarryn tarinoissa, Mimmi-lehmässä ja variksessa tai Myyrän seikkailuissa. Nykyajan eläinsadut eivät ole niin kaavamaisia kuin vanhat. Eläinhahmot voivat käyttäytyä niissä aivan eri tavalla kuin vanhoissa saduissa.

Mitä eläinsadut kertovat meille ja miksi niitä kannattaa lukea vielä aikuisenakin? Ihminen peilaa itseään eläinhahmoihin ja ymmärtää siten itseään ja kavereitaan paremmin. Monet rakastavat eläimiä muutenkin ja saavat eläintarinoista iloa ja lohtua. Vanhoista eläinsaduista oppii tarinan perustyypit, joita voi käyttää vaikka omien tarinoiden keksimisessä.

Lasten akatemia

Lasten akatemian tarkoituksena on innostaa lapsia kyselemään, ottamaan selvää ja tutkimaan. Lasten akatemiassa voivat opiskella 7-10 -vuotiaat. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua. Lasten akatemia on suunnattu ainoastaan lapsille, mutta toki heidän henkilökohtaiset avustajansakin ovat tervetulleita mukaan.

Tervetuloa!

Lasten akatemian tekevät tekevät yhteistyössä:

Tampereen yliopisto,
Tampereen teknillinen yliopisto,
Tampereen LUMATE-keskus sekä
Tampereen kaupungin kulttuuri- ja taideyksikkö.

Ulkoinen linkkiLasten akatemia

Lisätietoja antaa:

Markkinointikoordinaattori Kyösti Koskela
Tampereen yliopisto
050 318 6621
kyosti.koskela(at)uta.fi