Siirry sisältöön

Hervannan uimahallin perusparannushanke suunnitteilla

Julkaistu 22.8.2018 19.40

Asunto- ja kiinteistölautakunta hyväksyi 22.8.2018 Hervannan uimahallin perusparannuksen hankesuunnitelman jatkosuunnittelun pohjaksi ehdolla, että myös sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyy suunnitelman. Sivistys- ja kulttuurilautakunta käsittelee asiaa 23.8.2018.

Hervannan uimahallin allasosaston perusparannukseen sekä ilmastoinnin uusimiseen tarvitaan hankesuunnitelman mukaan yhteensä 4,2 miljoonaa euroa. Hankesuunnitelman hyväksymisen jälkeen tehdään toteutussuunnitelma. Kunnostus on suunnitelmissa toteuttaa vuosina 2019–2020.

Tampereen uimahallirakennuksista toiseksi vanhin Hervannan uimahalli on ollut käytössä jo 40 vuotta. Perusparannuksen yhteydessä tullaan kohentamaan uimahallin yleisilmettä ja tehdään isoja rakenteellisia korjauksia. Tarkoitus on uusia altaat ja kaikki sisätilojen pinnat, kuten myös lattialämmitys, pukukaapistot, lukitus- ja kulunvalvontajärjestelmä. Samalla uimahallin tilankäyttöä pyritään tehostamaan ja lisäämään viihtyvyyttä 30 metrin syvyydessä sijaitsevaan tilaan.

Taloteknisesti uimahalli on suunniteltu ja toteutettu palvelemaan kriisiaikana osana Hervannan kallioluolan suurta väestönsuojaa. Tästä syystä uimahallin laitteistojen on oltava toimintakuntoisia. Talotekniikka on käyttöikänsä päässä, ja sen uusiminen ajanmukaiseksi on yksi hankkeen suurimpia osa-alueita.


Lisätietoja

Kiinteistöjohtaja
Virpi Ekholm
puhelin 0400 205 044
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell