Siirry sisältöön

Nuorten yleisurheilun MM-kisojen perintönä paljon uutta

Julkaistu 16.7.2018 11.32

Nuorten yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen perinnöstä saadaan Tampereella nauttia vielä pitkään. Tampere sai tietysti valtavasti kansainvälistä näkyvyyttä. Tämän lisäksi tamperelaisten arjessakin kisamuistot näkyvät. Huippukuntoon viritetyt kilpailupaikat ja uusitut välineet nimittäin jäävät tamperelaisten käyttöön.

– Olemme uusineet muun muassa sekä seiväshypyn että korkeushypyn alastulomatot ja telineet, aidat sekä kaikki heittovälineet Ratinassa. Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa olevat heittojen harjoituspaikat on uusittu. Kaikki nämä ovat jatkossa tamperelaisten urheiluseurojen ja urheiluväen käytössä, sanoo liikunta- ja nuorisoyksikön johtaja Pekka P. Paavola.

– Kisoja varten on hankittu ja uusittu myös sitä näkymättömämpää,mutta välttämätöntä teknistä välineistöä kuten ICT-palveluverkkoa.

Kisat olivat lähes napakymppi niin sään kuin järjestelyjenkin puolesta. Urheilupaikkojen tekniikasta ja ylläpidosta vastaava kaupungin henkilökunta oli töissä kisojen ajan. Heidän osaamisensa ja sitoutuneisuutensa on tuonut paljon kiitosta.

– Kilpailijoiden ja valmentajien on helppoa olla täällä, kun he voivat keskittyä omaan suoritukseensa. Täällä on paljon kaupungin työntekijöitä myös vapaaehtoisina hommissa, muistuttaa Paavola.

Suuri kiitos vapaaehtoisille

Ratinassa työskenteli kaikkiaan yli 700 vapaaehtoista, ilman heitä kisajärjestelyt eivät pyörisi.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) hallituksen suomalainen jäsen Antti Pihlakoski toteaa, että Tampereen kisat olivat urheilijan kannalta mutkattomat.

– Tampere on kompakti ja helppo kisapaikkakunta. Majoitukset ovat lähellä kisapaikkaa, joka puolestaan on kaupungin keskustassa. Urheilijoiden liikkuminen on helppo ja nuorilla on täällä mahdollisuus myös tutustua hiukan kisakaupunkiin.

Moni urheilija on tottunut siihen, että kisamatka on usein stadionin ja hotellin väliä kulkemista, kyytien odottelua ja myös kuljetusten toimivuudesta huolestumista. Kuljetustarpeen poisjääminen on vain yksi ympäristön kannalta hyvä asia Tampereen kisoissa. Sellainen on myös paljon julkisuutta saanut hanaveden käyttö.

– Urheilutapahtumat ovat todella iso media itsessään. Niiden kautta on mahdollista nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita ja ratkaisuja. Tampereen jälkeen muutkin kisajärjestäjät joutuvat pohtimaan esimerkiksi sitä, mitä ympäristön kannalta merkittäviä ratkaisuja kisajärjestelyissä voidaan tehdä. Tuttu "Think global, act local" - ajattelu on tässäkin hyvä pohja, joka Tampereella muuttui käytännön teoksi, toteaa Pihlakoski.

Pihlakosken mukaan myös IAAF käy läpi omia toimintatapojaan ja käytäntöjään. Hän nostaa esille esimerkiksi kilpailujen järjestäjän kanssa tehtävän sopimuksen uudistamisen.

– Se on nyt laaja ja liitteineen varsin monimutkainen, osittain jopa ristiriitainen paketti. On syytä selkeyttää sitä, jotta kaikki osapuolet tietävät selkeästi mihin sitoutuvat ja mitä heiltä odotetaan. Tämä helpottaa jatkossa etenkin kisojen paikallisen järjestäjän toimintaa.

IAAF:n hallitus kokoontuu parin viikon kuluttua. Tampereen kisoista laadittu raportti käydään silloin läpi.

Kisoihin osallistui urheilijoita 148 maasta. Tavoitteena oli saada Ratinan stadionille 30 000 katsojaa, ja tavoite saavutettiin. Tampereen kansainvälinen näkyvyys mediassa oli erityisen suurta Intiassa, jossa yli 200 miljoonaa katsojaa seurasi naisten 400 metrin voittajan Hima Dasin suoritusta. Hänen voittonsa oli pääuutinen kaikkialla Intiassa.

Antti Pihlakoski Tampereen stadionin pääsuoralla.
Kasainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski oli tyytyväinen Tampereen kisoihin.

Lukuja Tampereen kilpailuista

40000 katsojaa

1500 urheilijaa

1000 valmentajaa

Yli 40 tuntia Ylen lähetystä

800 vapaaehtoista

148 maata

3000 vapaaehtoisten ruoka-annosta

6000 Tampereen Veden vesipulloa, muuten pulloista olisi syntynyt pullojätettä noin 60 000–80 000 kappaletta

500 kg makkaraa, 7000 pulloa virvoitusjuomaa

300 kg kahvia

5000 sämpylää

3000 pullaa


Teksti Anna-Maria Maunu

Kuvat Anna-Maria Maunu