Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Hatanpään kartanopuistolle ja Arboretumille myönnettiin kansainvälinen Green Flag -tunnustus

Julkaistu 16.7.2018 8.59

Kansainvälinen Green Flag -tunnus myönnetään monipuolisesta ja kestävää kehitystä edistävästä toiminnasta.

Hatanpään Arboretum kukkaloistossaan.
 

Isossa-Britanniassa koulutetut vapaaehtoispohjalta toimivat tuomarit kävivät Suomessa auditointikierroksella kesäkuun alussa. Kaikissa kohteissa he tapasivat puistoista vastaavia henkilöitä ja haastattelivat myös käyttäjiä.

Green Flag Award -järjestelmä arvioi puistojen hoitoa, kansalaisten mahdollisuuksia toimia puistoissa, ympäristöasioiden huomioonottamista sekä varautumista ilmastonmuutokseen. Tampereen kaupunginpuutarhuri Timo Koski pitää arvostettua kansainvälistä tunnustusta hienona asiana Hatanpään valtakunnallisestikin arvokkaalle viheraluekokonaisuudelle.

– Ulkopuolinen arviointi laajoine kriteereineen avaa alueen parissa ammatikseen työtä tekevien silmät aivan uudella tavalla. Puistot ja viheralueet edustavat moninaista luonnon, käyttäjien ja kulttuurin kirjoa. Niiden merkitys kaupungissa on monesti suurempi kuin ajattelemme, sanoo Koski.

Tänä vuonna 700 maisema- ja puistoalan ammattilaista Isosta-Britanniasta arvioi viheralueita ympäri maailman. Green Flag liehuu nyt jo yli 1300 kohteessa esimerkiksi Irlannissa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa ja Espanjassa.

Suomessa on nyt kolme Green Flag -auditoitua puistoa. Tampereen puistojen lisäksi Lahden Pikku-Vesijärven puisto ja Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuspuisto uusivat viime vuonna myönnetyt tunnustuksensa.

Lisätietoja

suunnittelupäällikkö
Mirjam Larinkari
puhelin 040 5940721


Teksti Nette Tuominen

Kuvat Laura Vanzo