Siirry sisältöön

Ikäihmisten neuvonnan ja asiakasohjauksen yhteiskehittäminen jatkuu Pirkanmaalla

Julkaistu 21.6.2018 8.34

Pirkanmaalla Ikäneuvo-hankkeessa on onnistuttu jakamaan hyviä käytäntöjä ja kehittämään niistä kuntien välisellä yhteistyöllä entistä toimivampia. Vaikka hanke loppuu syksyllä, 18 hankekuntaa jatkavat ikäihmisten neuvonnan ja asiakasohjausmallin kehittämistä ja toimeenpanoa yhdessä maakuntavalmistelun kanssa.

Hankkeessa kokeiltavana olleista yhteisestä ikäihmisten neuvontapuhelimesta, asiakasohjauksen toimintamallista ja lähitoreista on tullut osa normaalia toimintaa ja ne jatkuvat hankkeen päätyttyäkin.

Ikäihmisten neuvontapuhelin tarjoaa yhdestä numerosta tietoa kaikista ikäihmisiin liittyvistä asioista. Niin ikäihmisiä kuin heidän läheisiäänkin palveleva neuvontapuhelin on todettu toimivaksi ja hankekunnat kilpailuttavat sen palveluntarjoajan kesän jälkeen. Tampereella ikäihmisten neuvontapuhelin on ollut käytössä jo ennen hanketta ja se jatkuu entiseen tapaan Kotitorilla osana Kotitori-sopimusta.

Hankkeessa on perustettu 16 kuntaan yhteensä 24 lähitoria, joista saa kasvokkain neuvontaa ja ohjausta. Lähitori on paikallisin ominaispiirtein maustettu kohtaamispaikka, jossa voi osallistua monenlaiseen toimintaan.

Ikäihmisten asiakasohjaukselle on luotu yhteinen toimintamalli, jota viimeistellään ja juurrutetaan parhaillaan. Työn pohjana toimivat yhteiset kotihoidon ja kotihoidon tukipalvelujen kriteerit. Asiakkaiden tasa-arvo paranee, kun palveluja myönnetään samoilla perusteilla asuinkunnasta riippumatta.

Pirkanmaan asiakasohjaajille on laadittu yhteiset toimintaohjeet, joita on jalkautettu yhteisissä tapaamisissa ja koulutuksissa. Asiakasohjaaja auttaa asiakasta löytämään hänelle sopivimmat ratkaisut ja tekee päätökset palveluista. Asiakasohjaaja on perillä asiakkaan kokonaistilanteesta ja hänen tukee ja turvaa myös silloin, kun tilanteet muuttuvat, esimerkiksi asiakkaan joutuessa sairaalaan tai kotiutuessa sieltä.

Hankkeessa on valmisteltu maakunnallista yli 65-vuotiaiden omaishoidon tukimallia kriteereineen sekä mallinnettu kuntoutuksen hyviä käytäntöjä. Myös kuntakohtaiset palveluvalikot on koostettu. Lisäksi on kehitetty CGA:ta eli moniammatillista geriatrista arviointi- ja ajattelumallia kotihoidon ja asiakasohjauksen yhteistyön välineeksi.

Kokeilukulttuurin keinoin kehitettyjä toimintamalleja ja yhteistyöprosesseja tarkastellaan vielä kesän jälkeen ja lopputulokset kootaan lokakuussa loppuraporttiin ja etenemissuunnitelmaan.

Hankkeessa ovat mukana Akaan (sis. Urjala), Hämeenkyrön, Ikaalisten, Kangasalan (sis. Pälkäneen), Lempäälän, Nokian, Pirkkalan (sis. Vesilahti), Sastamalan (sis. Punkalaidun), Valkeakosken, Virtain (sis. Ruovesi), Ylöjärven ja Tampereen (sis. Orivesi) kunnat ja kaupungit sekä hankekumppanit Luona Hoiva Oy, Pirkanmaan Senioripalvelut Oy ja Tampereen Kaupunkilähetys ry.

Ikäneuvo on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä rahoitusta hallituksen kärkihankkeesta "Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa" (I&O).


Lisätietoja

Projektipäällikkö
Essi Lönnqvist
puhelin 040 806 3192
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala