Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Hervannan pohjoisakselin täydennysrakentamisen asemakaavaluonnos nähtävillä

Julkaistu 14.6.2018 8.56

Hervannan pohjoisen sisääntuloalueen täydennysrakentamisen asemakaavaluonnos on nähtävillä 14.6. - 9.8.2018 Palvelupiste Frenckellissä ja kaupungin verkkosivuilla. Kokonaisratkaisun pohjana on toiminut vuonna 2017 järjestetyn ideakilpailun voittanut BST-arkkitehtien laatima ehdotus "Keinutaan", josta on jatkokehitetty viitesuunnitelma asemakaavoituksen tueksi. Lisäksi selvityksiä on tehty liikenteestä, melusta, hulevesien käsittelystä ja vesihuollosta.

Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymän kaavoitusohjelman tavoite on, että Hervannan pohjoisosa täydentyy asumiseen sekä liike- ja toimitiloille ideakilpailun pohjalta. Alueelle tavoitellaan raideliikenteeseen tukeutuvaa toiminnoiltaan sekoittunutta korttelirakennetta ja monipuolista asumista kaikkiin elämänvaiheisiin. Alueesta pyritään saamaan kaupunkikuvallisesti, kaupunkitilallisesti ja toiminnallisesti laadukas.

Insinöörinkadun itäpuolella niin sanottujen Matrix-tornien viereisellä alueella on nykyisin polttoaineen jakeluasemia ja pysäköintialueita, joihin sijoittuu lähikortteleiden autopaikkoja. Täydennysrakentamisen myötä autopaikat muuttuvat pintapysäköinnistä rakenteelliseen pysäköintiin.

Hervannan keskusta laajenee

Täydennysrakentaminen muodostaa alueesta laajennuksen Hervannan keskustalle. Uudet korttelit on tarkoitus rakentaa pääosin varsin matalana 4–8 -kerroksisena, jolloin uudisrakentaminen ei kilpaile nykyisten Matrix-tornien kohdalla niiden korkeudessa. Orivedenkadun eteläpuolelle rakentuu uudeksi maamerkiksi yksi 24 -kerroksinen torni, joka täydentää Hervannan pohjoista sisääntuloa.

Uusien kortteleiden kokonaisrakennusoikeus on 115 000 kerrosneliömetriä. Tästä asuintilojen osuus on 90 000 kerrosneliömetriä, mikä vastaa noin 2000 asukasta. Liike- ja toimistotilojen osuus on 25 000 kerrosneliömetriä.

Korttelit ovat pääosin suojaisia umpikortteleita, joihin voi rakentua sekoittuneena asuin-, liike- ja toimistotiloja. Liiketilat keskitetään katutasoon pysäkkien vieressä olevien aukioiden yhteyteen. Koillisnurkan korttelissa on tilavaraus pienelle huoltoasemalle. Muilta osin asuinalue tukeutuu pääosin Hervannan nykyisen keskustan palveluihin. Autopaikat sijoittuvat kortteleissa rakennuksien ja pihakansien alle.

Kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä kehitetään. Insinöörinkadun ratikkapysäkkien viereen tulee pienet kaupunkiaukiot, jotka liittyvät valtaväylän yli rakennettaviin uusiin kävelyn ja pyöräilyn siltayhteyksiin. Orivedenkadun eteläpuoleisesta sillasta on tulossa laajempi ja kansimainen. Sisäinen kulkuverkosto kytkeytyy Hervannan kulkuverkostoon.

Hervannan valtaväylän tilavarausta on esitetty kavennettavaksi ja ajoratoja siirrettäväksi itään päin. Valtaväylän länsipuolisia kortteleita levennetään vastaavasti. Valtaväylän pohjoisen sisääntulon risteystä kehitetään kaksikaistaisena kiertoliittymänä. Tieteenkadun liittymä valtaväylään on esitetty siirrettäväksi noin 100 metriä etelään päin. Liikenneratkaisut on kuvattu asemakaavaluonnoksen liitteenä olevassa liikenneselvityksessä.

Suunnittelu jatkuu syksyllä

Asemakaavaehdotuksen laadinta käynnistyy syksyllä 2018 luonnoksesta saatavan palautteen ja kaupungin toimialojen kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta.

Jatkosuunnittelun tavoitteena on asemakaava, joka tuottaa Hervannan pohjoisosaan laadukasta kaupunkiympäristöä, monimuotoista asumista ja monipuolisia palveluja.


Lisätietoja

Projektiarkkitehti
Ilkka Kotilainen
puhelin 040 8062485


Teksti Ilkka Kotilainen / Anna-Leea Hyry