Siirry sisältöön

Tampereen kaupunginhallitus esittää valtuustolle kriittistä sotelausuntoa

Julkaistu 5.6.2018 11.41

Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi 4.6. omalta osaltaan lausunnon sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta ja maakuntauudistuksesta. Lausunnon antamisesta päättää kaupunginvaltuusto 18.6.

Tampereen kaupunki suhtautuu kriittisesti maakunta- ja soteuudistukseen. Lausunnossa todetaan, että väestön ikääntymisen, palvelukysynnän kasvun ja julkisen talouden paineiden vuoksi valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta tarvitaan. Nyt esitetyllä tavalla tavoitteita ei saavuteta.

Uudistus tulisi toteuttaa harkitusti ja vaiheittain. Näin voitaisiin välttää kerralla toteutettavan ison uudistuksen palvelujen jatkuvuudelle aiheuttamat riskit. Varsinkin suurten kaupunkien kehittämät ratkaisut monimuotoisiin haasteisiin ovat usein asuinaluekohtaisia ja poikkihallinnollisia.

Kaupunginhallitus täsmensi lausuntoluonnoksessa esitettyä kantaa valinnanvapauteen. Valinnanvapaus on toteutettava hallitusti ja vaiheittain. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan pormestari Lauri Lylyn mukaan kaupunginhallitus on huolissaan erityisesti kustannusten hallinnasta sote-uudistuksessa. - Maakunnille suunniteltua päätösvaltaa on lisättävä toteutuksen ja aikataulujen suhteen. Vain siten kustannusseuranta ja toteutus on hallittavissa.


Lisätietoja

Yhteysjohtaja
Tuukka Salkoaho
puhelin 040 806 3086
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu