Valtakunnallinen teemanäyttely Kerronta avautuu 7.7. Haiharan taidekeskuksessa

Julkaistu 1.6.2018 13.05

Haiharan taidekeskuksen kesä huipentuu 7.7. avautuvaan, valtakunnalliseen teemanäyttelyyn. 12. kerran järjestettävän näyttelyn aiheena on tänä vuonna Kerronta. Näyttely kokoaa yhteen tasokkaan ja monitahoisen valikoiman erilaisia taiteilijoita ja taiteenlajeja. Tänä vuonna koetaan mm. maalauksia, installaatioita ja videotaidetta.

Mustavalkoinen Kaija Hinkulan Matter -teos.
 

Näyttelyn juryttänyt Jarno Vesala kertoo tämän vuoden näyttelystä:

"Kerronta teemana voi olla hyvinkin suurieleinen, mutta näyttelyn alkuasetelmat ovat näennäisesti päinvastaiset. Näyttelyssä nähdään paljon pienieleisiä ja rauhallisia viitteitä tarinoista ja muistoista, joita katsoja olemassaolollaan täydentää. Pienieleisyydestä kasvaa hiljalleen vahvoja ja suuria teoksia. Myös Haiharassa nähtävien teosten tarinoiden kerronnassa kuuntelijalla on suuri merkitys. Tänä vuonna taiteilijoita on mukana ennätyksellisen vähän, monelta taiteilijalta on esillä useampi teos tai teoskokonaisuus."

Haiharan taidekeskuksen valtakunnallinen teemanäyttely syntyi vuonna 2007 halusta käynnistää Tampereelle uusi kesänäyttelyperinne. Haiharan teemanäyttely on nyt vakiinnuttanut asemansa Suomen kesänäyttelykartalla. Näyttelyn teemaksi on pyritty valitsemaan eri vuosina keskenään mahdollisimman erilaisia otsikoita. Edellisvuosina näyttelyn teemoja ovat olleet muun muassa Vaahtokarkki (2012), Ruoka (2014) ja Läsnä (2016). Näyttely perustuu avoimeen hakuun ja sen hakijamäärät ovat vuosia pysyneet melko vakiona, vuosittain saapuu noin sata hakemusta.

Kerronta -näyttelyn taiteilijat ovat:

Henna Aho, Ida Sofia Fleming, Kaija Hinkula, Tomi Hyttinen, Juho Järvi, Salla Myllylä, Elina Saalfeld, Laura Vainikka, Sanni Weckman, KOLME-kollektiivi; Jenni Haili, Marika Hyvärinen ja Kaisla Löyttyjärvi​.

Näyttely avoinna 7.7.-5.8.2018 ti-su klo 12-18.
Haiharan taidekeskus, päärakennus ja Talli
Haiharankatu 30
Bussi 10 päätepysäkki

Kulttuuritalo Laikun Galleriassa on esillä lyhytelokuvia osana teemanäyttelyä. Mukana on mm. Jonna Kinan " Arr. for a Scene​" -lyhytelokuva, joka on dokumentaarinen muotokuva kahdesta foley-taiteilijasta ja heidän työskentelystään yhden elokuvahistorian tunnetuimman kohtauksen parissa (Alfred Hitchcockin Psykon, 1960, suihkukohtaus).

tampere.fi/haihara



Lisätietoja

Kulttuurituottaja
Jarno Vesala
puhelin +358407035744
sähköposti [email protected]

Kulttuurituottaja
Meiju Mertanen
puhelin 040 801 2723
sähköposti [email protected]


Kuvat Yksityiskohta Kaija Hinkulan teoksesta Matter.