Hae
Valikko
a a

Elinvoima- ja osaamislautakunnan talousarvioon muutoksia

Julkaistu 16.5.2018 18.53

Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti 16.5.2018 vuoden 2018 talousarvioon tehtävistä muutoksista. Muutokset koskevat lukiokoulutusta sekä yritys- ja yhteiskuntasuhteita. Talousarviomuutokset sisältävät myös yleisen kunta-alan palkkaratkaisun vaikutukset vuoden 2018 henkilöstökuluihin.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23.4.2018 talouden tasapainotusohjelman toteuttamiseen liittyvät toimenpiteet. Lauta- ja johtokuntia sekä muita yksiköitä on velvoitettu valmistelemaan vuoden 2018 talousarvioon tehtävät muutokset.

Lukiokoulutuksessa vuoden 2018 toimintakulut kasvavat 254 000 eurolla. Lisäys johtuu kunta-alan yleisen palkkaratkaisun aiheuttamien palkankorotusten muutosvaikutuksesta ja maksettavasta kertaerästä. Talousohjelman mukaisia säästöjä saadaan muun muassa hyödyntämällä digitalisaatiota oppimis- ja opiskeluympäristöissä.

Yritys- ja yhteiskuntasuhteissa matkailu- ja tapahtumapalveluiden kokonaisuutta kehitetään. Yhteiskuntasuhteet-yksikössä jätetään vuoden 2018 henkilöstösuunnitelmassa olleet kaksi uutta vakanssia perustamatta, jolloin tälle vuodelle saadaan säästöä yhteensä 80 000 euroa. Kunta-alan palkkaratkaisun vaikutukset ovat yhteensä 40 000 euroa.

Kaupungin koulutusvientiä koordinoiva kansainvälisten asioiden yksikkö on valmistellut kevään 2018 aikana uuden osaamisvientiyhtiön perustamista. Yhtiön perustamisen arvioidaan tuovan vuonna 2018 säästöjä yhteensä 35 000 euroa. Koulutusvientiyhtiön perustamista on käsitelty kaupunginhallituksen konsernijaostossa 3.5.2018. Asia etenee päätettäväksi kaupunginhallitukselle toukokuussa ja kaupunginvaltuustoon kesäkuussa 2018. Yhtiö perustettaisiin ensivaiheessa kaupungin omistukseen, mutta omistuspohjaa on tarkoitus laajentaa niin, että kaupungin omistusosuus olisi jatkossa noin 35 prosenttia.

Raatihuoneesta saatavia tuloja pyritään lisäämään. Tulotavoitteeksi vuoden 2018 osalta on asetettu yhteensä 30 000 euroa. Tämä edellyttää lisäpanostuksia kehittämiseen, mikä katetaan vuonna 2018 muusta suhdetoiminnan määrärahasta. Raatihuoneen toimintaa kehitetään ottamalla huomioon rakennuksen erityisluonne kaupungin suhdetoiminnan ja edustustilaisuuksien tärkeimpänä järjestämispaikkana.


Lisätietoja

Apulaispormestari
Anna-Kaisa Heinämäki
puhelin 040 639 7701
sähköposti if.erepmat@ikamanieH.asiaK-annA


Teksti Johanna Toivanen


Jaa: