Siirry sisältöön

Patosilta nousi vilkkaimmaksi pyöräilyväyläksi

Julkaistu 14.5.2018 10.49

Patosilta nousi kesällä 2017 ensimmäistä kertaa Hämeensiltaa merkittävämmäksi pyöräilyväyläksi Tammerkosken silloista. Suurimmat jalankulkijavirrat Tammerkosken yli olivat edelleen Hämeensillalla, jonka kautta kulki huipputunnin aikana yli 50 % Tammerkosken ylittävistä jalankulkijoista.

Pyöräilijoitä kesäisessä keskustassa
 

Tammerkosken ylittävillä silloilla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrä nousi kesällä 2017 korkeimmaksi vuonna 2000 aloitetun seurannan jälkeen. Pyöräilijöiden määrä oli 21 % ja jalankulkijoiden määrä 22 % kymmenen vuoden laskentatulosten keskiarvoa suurempi.

Vilkkain jalankulkuväylä keskustassa Hämeenkatu

Vilkkaimmat jalankulkuväylät kesällä 2017 olivat Hämeenkatu, Hatanpään valtatien pohjoispää, Itsenäisyydenkatu, Vuolteen silta sekä rautatieaseman matkakeskustunneli. Vilkkaimmat pyöräilyväylät kesällä 2017 olivat Patosilta, Rongankadun alikulku, Hatanpään valtatie, Tampereen valtatie sekä Hämeensilta. Jalankulkija- ja pyöräilijämäärät vähenivät Hämeenkadun itäpäässä selvästi joukkoliikennekatukokeilun lopettamisen myötä.

Ydinkeskustasta itään suuntautuvista pyöräilyreiteistä käytetyimmät ovat Rongankadun alikulku ja Tampereen valtatie. Jalankulkijat suosivat selvästi asema- ja matkakeskustunnelia kulkiessaan itään. Länsi-Tampereella pyöräilijät ovat palanneet käyttämään Paasikiventietä rantatunnelin valmistuttua.

Säätilan vaikuttaa erityisesti pyöräilijämääriin. Kesän 2017 sadepäivien suuri määrä näkyi pyöräilijämäärissä, ne olivat 5 % pienemmät kesän 2016 lukuun verrattuna.

Talvipyöräilyn suosio lisääntynyt ja kesäpyöräilyn vähentynyt

Polkupyöräilijöiden määriä on seurattu koneellisten mittauspisteiden avulla 2000-luvun alusta saakka. Pyöräilijöiden määrä on ollut laskussa vuodesta 2012 lähtien kesäkausina. Talvipyöräilijöiden määrät tammi-helmikuussa vuosina 2017 ja 2018 olivat selvästi keskiarvoa suurempia. Vuonna 2017 talvipyöräilijöiden määrät nousivat yli 30 % edellisvuoteen verrattuna.

Lisätietoa saa raportista: Liikenteen kehitys Tampereella, jalankulun ja pyöräilyn liikennemääräraportti 2017.


Lisätietoja

Erikoissuunnittelija
Jarno Hietanen
puhelin +358408062343

Liikenneinsinööri
Katja Seimelä
puhelin 040 149 3684


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen