Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Museo Milavidan kesä alkaa

Julkaistu 26.4.2018 9.05

Museo Milavida siirtyy kesäaukioloaikaan 2.5., jonka jälkeen museo on avoinna tiistaista-sunnuntaihin kello 11–18. Toukokuussa Milavida tarjoaa yleisöopastuksia lauantaisin ja sunnuntaisin. Molempina päivinä kello 13 järjestetään opastus Suomen kuningas -näyttelyyn ja kello 14 on vuorossa Palatsin puistossa -kävelykierros Näsinkallion maisemissa.

 

Kesä-, heinä- ja elokuussa Milavidassa on tarjolla yleisöopastuksia jokaisena aukiolopäivänä. Näyttelyiden ja puistokierrosten lisäksi silloin on tarjolla tietoa talon arkkitehtuurista sekä omaa ohjelmaa perheen pienimmille.

Heinäkuussa järjestetään myös Näsilinna 1918 -kävelykierroksia Näsinkalliolla, oppaana tutkija Antti Liuttunen. Kierroksella liikutaan Näsinkallion alueella ja tutustutaan vuoden 1918 tapahtumiin Milavidan ympäristössä ja sisätiloissa.

Hautausmaakierrokset Lielahdessa

Tampereen Lielahdessa pääsee tutustumaan mielenkiintoiseen ja monille tuntemattomaan kohteeseen, kun Museo Milavida avaa von Nottbeckien tehtailijasuvun yksityisen hautausmaan portit yleisölle kerran kuukaudessa kesällä 2018. Ovet avoinna ja opas paikalla kello 11–13 kesä-syyskuussa joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina ja lisäksi sunnuntaina 30.9.

Opastukset:
ti klo 14 Suomen kuningas
ke klo 14 Nottbeckien elämää palvelijan kertomana -draamaopastus
to klo 14 Milavidan arkkitehtuuri -teemakierros
pe klo 12 Milavidan majesteetit – lasten toiminnallinen kierros Suomen kuningas -näyttelyssä
pe klo 14 Näsilinna 1918 -kävelykierros (heinäkuussa)
la klo 13 Suomen kuningas
la klo 15 Palatsin puistossa – kävelykierros Näsinkallion maisemissa
su klo 13 Suomen kuningas
su klo 14 Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit

Ei opastuksia juhannuksena 22.–24.6.2018.


Teksti Suvi Syynimaa