Siirry sisältöön

Tampereen keskustan kehittymisestä uutta ja vuorovaikutteista tietoa avoimeen käyttöön

Julkaistu 26.3.2018 13.28

Tampereen kaupunki on avannut verkkosivuillaan uutta helppokäyttöistä ja vuorovaikutteista tilasto- ja karttatietoaineistoa. Kaikille avoimeen käyttöön tarkoitetussa aineistossa kerrotaan kaupungin keskustan kehittymistä kuvaavista tärkeimmistä tunnusluvuista kuten väestöstä, asumisväljyydestä, työpaikoista ja rakentamisesta.

– Tampereen keskusta 2030 -digitaalinen seurantajärjestelmä palvelee kaupungin elinvoiman, kilpailukyvyn, palvelujen ja rakennetun ympäristön kehittämistä. Uskomme siitä olevan hyötyä myös keskustan yrityksille ja muille yksityisille toimijoille, sanoo hankekehityspäällikkö Minna Seppänen.

Uudessa seurantajärjestelmässä käyttäjä voi syventyä tutkimaan eri ilmiöitä helppokäyttöisen tietopalvelun ja informatiivisten tietovisualisointien avulla. Tietoja voi tarkastella sekä yleisellä että yksityiskohtaisella tasolla.

– Esimerkiksi työpaikkojen määrän kehitystä voi tarkastella yhtenä kokonaisuutena tai yksittäisen toimialan mukaan. Käyttäjä voi vaikuttaa myös maantieteelliseen aluerajaukseen ja tutkia ilmiöitä keskustan eri osissa tai vertailla näitä tietoja koko kaupungin tasoiseen tietoon, kertoo analyytikko Jouko Järnefelt kaupungin tietojohtamispalveluista.

Tiedon hyödyntämisen halutaan olevan hauskaa ja kaikille mahdollista. Palvelusta on pyritty tekemään helppokäyttöinen ja visuaalisesti houkuttelevan näköinen. Raportoitavan tiedon on haluttu kuvaavan mahdollisimman yksiselitteisesti juuri Tampereen keskustaan liittyviä asioita.

– Tämän vuoksi perinteisten tilastotietojen sijaista seurantajärjestelmän tietojen kokoamisessa on hyödynnetty paikkatietoihin perustuvia aineistoja, Järnefelt kertoo.

Seurantajärjestelmä on internetissä julkaistu tietopalvelu, jonka toteuttamisesta on vastannut Tampereen kaupungin tietojohtamispalvelut yhteistyössä Viiden tähden keskusta -kehitysohjelman kanssa. Kaupunki käyttää seurantajärjestelmän aineistoa muun muassa keskustan strategisen osayleiskaavan toteutumisen seurannassa. Seurantajärjestelmän data-aineistoa päivitetään vähintään kerran vuodessa.

Keskustan seurantajärjestelmä on ensimmäinen versio kaupunkikehityshankkeiden tueksi toteutettavista tietopalveluista. Samankaltaisia palveluita tullaan julkaisemaan myös muista kaupunkikehityshankkeista kuten esimerkiksi Tampereen raitiotiestä.


Lisätietoja

Analyytikko
Jouko Järnefelt
puhelin 040 801 6170
sähköposti [email protected]

Hankejohtaja
Tero Tenhunen
puhelin 050 540 2860
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell