Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Outi Markkasen utelias Piski kulttuuriluotsien tunnukseksi

Julkaistu 12.3.2018 8.03

Taiteilija Outi Markkasen Piski-hahmo on valittu kulttuuriluotsien valtakunnallisen verkoston tunnukseksi. Piskiä käytetään kulttuuriluotsitoimintaa edistävässä viestinnässä.

Outi markkasen piirtämä musta Piski-koira.
 

Kulttuuriluotsit tekevät vapaaehtoistyötä yli 20 paikkakunnalla. Kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn toteuttama kansallinen koordinaatio- ja kehittämishanke vakiinnuttaa luotsitoimintaa ja vahvistaa toiminnan yhteistyötä valtakunnallisesti. Outi Markkanen on pitkän uran tehnyt keskisuomalainen kuvataiteilija ja kuvittaja. Piski-hahmoa on käytetty kulttuuriluotsitoiminnan yhteydessä ensimmäisen kerran jo vuonna 2012. Piskin kuljeksiva luonne vie sen moneen paikkaan taidekentällä - uteliaan Piskin voisi kuvitella sanovan: "Ei tarvitse olla rotukoira nuuhkiakseen taidetta." Sama ajatus pätee myös luotsitoiminnassa, jossa kulttuuriin osallistuminen on kaikkien tasavertainen oikeus.

Kulttuuriluotsin voi kutsua maksutta seuraksi museoon, luontoretkelle tai kuntosalille. Luotsin seurassa pääsee ilmaiseksi moniin Tampereen museoihin ja kaupungin kuntosaleihin, sekä erikoishinnoin muun muassa Tampere Filharmonian konsertteihin.

Lisätietoja Tampereen luotsitoiminnasta ja koordinaatio- ja kehittämishankkeesta:


Lisätietoja

Koordinaattori
Heidi Jäntti
puhelin 040 146 1239
sähköposti [email protected]


Teksti Heidi Jäntti

Kuvat Outi Markkanen