Siirry sisältöön

Sulkavuoren keskuspuhdistamon työt käynnistyvät piha-alueen urakalla

Julkaistu 6.3.2018 14.25

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennustyöt maastossa alkavat maalis-huhtikuussa 2018 osoitteessa Sulkavuorenkuja 6.

YIT Infra Oy teki alueurakasta kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen, ja sopimus allekirjoitetaan maaliskuun alkupuolella.

Alueurakassa tehdään alueelle johtava kuja ja toteutetaan rakennusalueen tasaus- ja rakennekerrokset. Lisäksi siirretään rakennusten alle jääviä Tampereen Veden päävesijohtoja ja tehdään valmistelevia aluesähkötöitä.

Urakoitsija tekee alueella tekee alueella myös pilaantuneiden maiden kunnostamiseen liittyviä töitä, jotka tilaa Tampereen kaupunki. Urakka on kokonaisuudessaan valmis kuluvan vuoden lopulla, minkä jälkeen alkavat louhintatyöt. Louhintoja tehdään kesäkauteen 2021 asti, ja sen jälkeen alkaa maanalaisten ja -päällisten rakenteiden toteuttaminen. Puhdistamo otetaan käyttöön vuoden 2023 lopulla vaiheittain.

Yleisötilaisuus tiistaina 13.3. Koivistonkylän Tredulla

Urakasta aiheutuu rajoituksia alueella liikkumiseen, mutta esimerkiksi pieneläinhautausmaa ja uurnaholvi pysyvät saavutettavissa koko ajan. Näistä ja muistakin asioista kerrotaan lisää tiistaina 13.3 klo 18.00 Koivistonkylän Tredulla järjestettävässä tiedotustilaisuudessa, osoitteessa Koivistontie 31.


Lisätietoja

Projektipäällikkö
Ari-Matti Ilkka
sähköposti [email protected]