Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Raitiotien valmisteluun liittyviä vesijohto- ja viemäritöitä Keskustorilla

Julkaistu 23.2.2018 11.33

Raitiotieallianssi aloittaa 26.2. alkavalla viikolla 9 raitiotien rakentamista edeltäviä vesijohdon siirtotöitä Keskustorin ja Hämeensillan välisellä osuudella, mikäli säätilanne sen mahdollistaa. Viemäritöitä ja liikennejärjestelyjen valmisteluja tehdään myös Aleksis Kiven kadulla Hämeenkadun liittymässä sekä Raatihuoneen edessä.

Vesijohtotöitä tullaan tekemään kadun eteläreunalla, ja niissä hyödynnetään Hämeensillan korjauksia varten tehtyjä liikennejärjestelyjä. Alueen jalankulkureitit ovat käytössä töiden ajan, mutta ajoittain kulku saatetaan ohjata kiertoreiteille. Pääsy kiinteistöihin ja tonteille turvataan tarvittaessa ajosilloilla. Töistä aiheutuu Keskustorin itäreunan kiinteistöille ajoittain vesikatkoja. Ne pyritään järjestämään pääsääntöisesti yöaikaan, jotta niistä on mahdollisimman vähän häiriötä. Vesikatkoista tiedotetaan erikseen alueen kiinteistöjä ja yrityksiä.

Hämeenkadun eteläreunassa siirretään vesijohtoa tulevan raitiotieradan alta ja samalla vesijohtolinjaa uusitaan. Myöhemmin keväällä tehdään vesijohtolinjan suojaputkitusta Hämeenkadun alitse ja lisäksi valmistellaan tulevaa ratapohjaa. Töiden kesto on arviolta toukokuulle.

Aleksis Kiven kadulle muutoksia

Viemäritöitä ja liikennejärjestelyjen valmisteluja tehdään ensi viikolla myös Aleksis Kiven kadulla. Töitä tehdään Hämeenkadun liittymässä sekä Raatihuoneen edessä.

Alueen jalankulkureitit ovat käytössä töiden ajan, mutta Hämeenkadun ylittävä suojatie kapenee hieman ja jalankulku ohjataan kiertämään työmaat. Joukkoliikenne Hämeenkadulla toimii normaalisti, mutta ajolinjat työmaan kohdalla voivat muuttua hieman.

Raatihuoneen edessä valmistellaan säätilan salliessa viikolta 10 alkaen myös keväällä voimaan tulevia joukkoliikennemuutoksia, jolloin idästä länteen liikennöivä bussiliikenne alkaa kiertää Raatihuoneen edestä Puutarhakadulle. Alueelle rakennetaan mm. bussipysäkkejä, linjataan ja asfaltoidaan joukkoliikennekaistoja sekä järjestellään jalankulun ja pyöräilyn reitit. Joukkoliikenteen muutokset tarvitaan tänä vuonna Hämeenkadun länsipäässä tehtävien raitiotietöiden vuoksi. Tampereen seudun joukkoliikenne tiedottaa muutoksista tarkemmin myöhemmin keväällä.

Nyt tehtävät viemärityöt valmistuvat viimeistään viikon 9 perjantaina. Viikolla 10 alkavien liikennejärjestelyjä valmistelevien töiden kesto on muutamia viikkoja, riippuen pakkastilanteesta ja sääolosuhteista.


Lisätietoja

Raitiotieallianssi
Keskustan alueen lohkopäällikkö
Pasi Samppala
puhelin 050 543 0499


Teksti Marja Merta