Siirry sisältöön

Masseista mahiksia -päivässä jaettiin 30 000 euroa lasten ja nuorten ideoille

Julkaistu 24.1.2018 19.33

Tiistaina Masseista mahiksia -päivässä lapset ja nuoret pääsivät valitsemaan suosikkinsa ikätovereidensa toiminta- ja tapahtumaideoista. Masseista mahiksia -toimintarahaa myönnettiin yhteensä 30 ryhmälle.

 

Päivän aikana Masseista mahiksia -toimintarahaa hakeneet ryhmät esittelivät toimintojaan lasten ja nuorten raadille sekä paikalle kutsutuille ala- ja yläkoululuokille. Päivään osallistui yhteensä 11 raadin jäsentä, 93 lasta ja nuorta sekä 23 vastuuaikuista. Päätöksen toimintarahan saajista teki raati toimintapäivään kutsuttujen lasten ja nuorten äänet huomioiden.

Päivä huipentui Massigaalaan, jossa raatilaiset julkistivat toimintarahan saajat. Toimintarahaa myönnettiin yhteensä 30 hakijaryhmälle, joista kuusi haki rahoitusta lasten ja nuorten liikkumista edistävään toimintaan, 11 vapaa-ajalla tapahtuvaan toimintaan ja 13 koulupäivän aikana tapahtuvaan toimintaan. Massigaalan kruunasi Tuure Boeliuksen keikka.

Ulkoinen linkkiTutustu Masseista mahiksia -lasten ja nuorten toimintarahaan
Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetuspalvelut sekä liikunta- ja nuorisoyksikkö jakamalla 30 000 eurolla halutaan tukea lasten ja nuorten itse ideoimaa tamperelaisille lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa.



Lisätietoja

Johtava koordinaattori
Päivi Laukamo
puhelin 050 528 7368
sähköposti [email protected]