Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Elinvoima- ja osaamislautakunta hyväksyi Tredea Oy:n hankintasopimuksen

Julkaistu 17.1.2018 19.07

Elinvoima- ja osaamislautakunta hyväksyi 17.1.2018 sopimuksen elinkeinopalvelujen hankinnasta Tredea Oy:lta vuodeksi 2018.

Hankinta on osa Tampereen kaupungin elinkeino- ja innovaatiopolitiikan kokonaisuutta, jonka keskeinen viitekehys on Smart Tampere -ohjelma. Hankittavien elinkeinopalveluiden tavoitteena on vahvistaa alueen elinvoimaa, elinkeinoelämän kilpailukykyä ja menestymistä sekä yrityksille, investoinneille ja osaajille houkuttelevan toimintaympäristön kehittymistä.

Tavoitteita toteutetaan muun muassa edistämällä yritysten syntyä, kasvua ja kansainvälistymistä sekä alueelle suuntautuvia investointeja ja kansainvälisten osaajien kiinnostusta. Yrityspalvelujen toimintaa parannetaan erityisesti kasvuhakuisten yritysten liiketoiminnan kehittämisen ja rahoituksen näkökulmasta sekä kehittämällä palveluita vastaamaan entistä paremmin asiakastarpeisiin.

Tredean keskeiset painopistealat ovat uudistuva teollisuus, älykkään kaupunkiseudun ratkaisut sekä elämystalous, joissa Tredea toteuttaa kaikille kaupunkiseudun kunnille yhteisiä toimenpiteitä.

Täysin uutena toimenpiteenä Tampereen kaupunki ja Tredea laativat kevään 2018 aikana mallin uudenlaiselle AV-alan tuotantokannustinjärjestelmälle, joka otetaan käyttöön vuoden 2018 aikana.

Sopimuksen tavoitteena on myös Tampereen saavutettavuuden parantaminen seudullisen lentoliikenneprojektin toimenpiteillä, jossa Tampere-Pirkkalan lentoyhteyksiä ja matkailijamääriä kehitetään yhteistyössä keskeisten toimijoiden kanssa.

Tredealta tehtävän hankinnan arvo on vuonna 2018 yhteensä 2 546 000 euroa. Lautakunnan 17.1.2018 tekemä päätös sisältää varauslauselman, jonka mukaan kaupunki varaa oikeuden neuvotella sopimus uudelleen, jos kaupungin talouden tasapainottaminen sitä edellyttää.

Tampereen kaupungin elinkeinopolitiikan ohjauksesta vastaa elinvoima- ja osaamislautakunta, ja kokonaisuutta johdetaan yritys- ja yhteiskuntasuhteet -palveluryhmästä. Tredealta tilattavien palveluiden lisäksi kaupungin keskeisiä elinkeinopolitiikan kehittämiskohteita vuonna 2018 ovat muun muassa uusi start-up- ja kasvuekosysteemin kehitysohjelma sekä kaupungin yritysmyönteisyyden kehittäminen.


Lisätietoja

Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Tuija Telén
puhelin 040 801 6009
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen