a a

Tampereen kaupungin ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n välinen liiketoiminnan kauppakirja allekirjoitettiin

Julkaistu 21.12.2017 13.08

Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen yhtiöittäminen eteni kun Tampereen kaupunki ja Tampereen Tilapalvelut Oy allekirjoittivat liiketoiminnan kauppakirjan 21.12.2017. Tampereen Tilapalvelut Oy ostaa Tampereen kaupungilta Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen palveluliiketoiminnan 2,5 miljoonalla eurolla. Tampereen Tilapalvelut Oy jatkaa 1.1.2018 alkaen Tampereen kaupungilta siirtyvää liiketoimintaa. Tilakeskuksen henkilöstö (noin 230 henkilöä) siirtyy Tampereen Tilapalvelut Oy:n palvelukseen.

– Kaupungilla on merkittävä ja taloudellisesti arvokas tilaomaisuus. Vastuullisena omistajana kaupunki kehittää toimintaa aktiivisesti. Samalla teemme uusia avauksia, esimerkiksi parantamalla henkilöstön äänen kuulumista yhtiön hallituksessa, pormestari Lauri Lyly sanoo

– Osakeyhtiömuoto tarjoaa parhaan alustan palveluliiketoiminnan kehittämiselle ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös toiminnan seudulliselle kuntapohjaiselle laajentumiselle, Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petri Olkinuora kertoo.

Kaupunginvaltuusto päätti Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen yhtiöittämisestä 2.10.2017. Kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen perustettiin Tampereen Tilapalvelut Oy niminen osakeyhtiö. Yhtiön tehtävänä on ollut loppuvuoden 2017 aikana valmistautua vastaanottamaan Tampereen kaupungilta Tilakeskus Liikelaitoksen palveluliiketoiminta. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 24.11.2017 Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallituksen jäseniksi valittiin Petri Olkinuora (pj.), Kari Markkola, Vesa Koskinen, Atte Tahvola, Suvi Linjamaa-Korppi, Ville Hämäläinen ja Seppo Mäkinen. Yhtiön hallitus valitsi toimitusjohtajaksi DI Petri Mölsän.

Kaupungin tilaomaisuus siirtyy Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksesta asunto- ja kiinteistölautakunnan vastuulle 1.1.2018. Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä vastaa palvelutilaverkkojen suunnittelusta ja kehittämisestä. Tampereen Tilapalvelut Oy toimii In House -yhtiönä ja tuottaa omistajalleen Tampereen kaupungille rakennusten ja tilojen rakennuttamispalveluja, isännöinti- huolto ja kunnossapitotoimintaa sekä niihin liittyvää suunnittelua, konsultointia ja palvelujen myyntiä. Yhtiöllä on liikevaihtoa vuonna 2018 on noin 110 milj. euroa.


Lisätietoja

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Arto Vuojolainen
puhelin 050 345 1397
sähköposti [email protected]

Toimitusjohtaja
Petri Mölsä
puhelin 040 543 4181
sähköposti [email protected]

Tampereen Tilapalvelut Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Petri Olkinuora
puhelin 040 543 4181


Jaa: