a a

Tredun media-alaa kehitetään palvelumuotoilun avulla

Julkaistu 15.12.2017 12.08

Ammatillisen koulutuksen reformi uudistaa koulutusta osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi vuoden 2018 alusta. Uudistus koskee myös rahoitusta ja toteuttamismuotoja. Reformi on kannustanut miettimään uusia menetelmiä ja etsimään työkaluja koulutuspalvelujen uudistamiseen. Johanna Veijasen kehittämishankkeessa kokeiltiin palvelumuotoilun työkalujen käyttöä koulutuksen kehittämisessä. Kokeiluja tehtiin vuoden 2017 aikana Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Hepolamminkadun toimipisteessä media-alalla. Yhteiskehittämisen työkaluilla osallistettiin opiskelijoita, työelämää ja kollegoita. Veijasen kehittämishanke oli Tampereen ammattikorkeakoulun mediatuottamisen koulutusohjelman ylemmän amk-tutkinnon opinnäytetyö.

Johanna Veijasen mukaan palvelumuotoilu kehittämismenetelmänä soveltuu hyvin koulutuksen kehittämiseen. Palvelumuotoilu menetelmä on ihmiskeskeinen menetelmä, jonka asiakaskeskeisyys tukee reformin uudistus tavoitetta. Sen avulla kehitetään hyviä asiakaskokemuksia, joista hyötyvät asiakas ja palveluntuottaja. Media-alalla tehtyjen kokeilujen avulla hankittiin asiakasymmärrystä, ideoitiin uutta opetukseen ja tiloihin, mallinnettiin opiskelijoiden opintopolkuja sekä luotiin konseptikuvaus media-alan palvelukonseptista, jonka keskiössä on opiskelija.

Opiskelijoiden kanssa tehdyissä yhteiskehittämisen workshopeissa selvitettiin esimerkiksi persoona-menetelmän avulla media-alalle hakeutuvien opiskelijoiden persoonat sekä kuvattiin opiskelijan palvelupolku, joissa näkyivät kaikki kontaktipisteet hakeutumisvaiheesta valmistumiseen. Kysely työelämään työssäoppimispaikoille korosti opiskelijoiden vuorovaikutustaitojen ja julkaisuohjelmisto-opetuksen tärkeyttä. Ideoinnit kollegoiden kanssa avasivat haasteita osaston oppimisympäristön kanssa ja tuottivat ideoita sen kehittämiseen.

Veijanen kokee, etteivät palvelumuotoilun työkalut itsessään kehitä palveluja, vaan ovat apuna jäsennellessä ideoita ja ajatuksia. Työkaluja voi hyödyntää arjessa niin opetuksessa kuin ohjauksessa.

Päivitetty 19.12.2018 klo 10.18 linkki julkaistuun lopputyöhön.

Työ on luettavissa: Kokemuksia palvelumuotoilun työkalujen käytöstä koulutuksen kehittämisessä


Lisätietoja

Johanna Veijanen
puhelin +358408064895
sähköposti [email protected]


Jaa: