a a

Tampereen pyörä- ja kävelyväylien määrä ja ympäristö saivat kiitosta tyytyväisyyskyselyssä

Julkaistu 19.6.2017 10.45

Tampereen pyöräilyväylien määrästä sekä pyöräily-ympäristön miellyttävyydestä annettiin eniten positiivista palautetta. Myös kaupungin kävelyväylien määrään ja kävely-ympäristöön ollaan tyytyväisiä. Asukkaiden tyytyväisyyttä Tampereen pyöräily- ja kävelyoloihin selvitettiin syksyllä 2016 verkkokyselyllä. Kyselyyn saivat vastata myös naapurikuntien asukkaat. Vastauksia saatiin 1568, joista noin puolet asui Tampereella ja muut naapurikunnissa.

Kävelijöitä ja pyöräilijä Kuninkaankadulla
 

Kaupungin pyöräilyoloihin tyytyväisimmät asukkaat löytyivät Atala-Olkahisten alueelta. Heikoimmat arvosanat pyöräilyoloista annettiin Pohjois-Tampereella (Kämmenniemi, Terälahti, Nurmi-Sorila). Pyöräpysäköinti julkisilla alueilla arvioitiin tyydyttäväksi. Pyöräily-ympäristön viihtyisyyttä ja pyöräilyn sujuvuutta koskevat mielipiteet ovat muuttuneet selvästi aiempia vuosia positiivisemmiksi. Suurin kritiikki kohdistui edellisvuoden kyselyn tapaan katu- ja rakennustyömaiden liikennejärjestelyihin.

Kävelyolosuhteisiin ollaan tyytyväisiä aika tasaisesti eri puolilla kaupunkia, kun taas arviot pyöräilyoloista vaihtelivat enemmän kaupunginosittain. Kävelyväyliin ja -oloihin tyytyväisimmät asukkaat löytyivät Lielahden ja Lentävänniemen alueelta, heikoimmat arvosanat annettiin kävelyolosuhteistakin Pohjois-Tampereella. Katu- ja rakennustyömaiden tilapäiset liikennejärjestelyt saivat kritiikkiä myös kävelijöiltä.

Pyöräilyn houkuttelevuus kasvanut enemmän kuin kävelyn

Reilut puolet vastaajista oli sitä mieltä, että pyöräilyn houkuttelevuus Tampereella on lisääntynyt. Houkuttelevuutta on eniten lisännyt uusien väylien rakentaminen ja nykyisten väylien parantaminen. Kolmannes oli sitä mieltä, että Tampereen ilmapiiri kannustaa pyöräilyyn.

Pyöräilymatkan keskimääräinen pituus noin 5 kilometriä. Yli 65 % vastaajista pyöräilee töihin, kouluun tai opiskelupaikkaan. Pyörällä tehdään runsaasti myös asioin-, harrastus- ja kuntoilumatkoja. Kävelymatkoista koulu- ja opiskelumatkojen on kasvanut merkittävästi. Työ- ja asiointikävely on edelleen suosituinta.

Reilut kolmannes vastaajista koki kävelyn houkuttelevuuden lisääntyneen parin edellisen vuoden aikana. Syyksi houkuttelevuuden lisääntymiseen nähtiin nykyisten kävelyväylien parantaminen ja uusien rakentaminen. Kävelyyn kannustava ilmapiiri on parantunut vastaajista 36 %:n mielestä. Vastaajien mielestä kävelyyn kannustetaan parhaiten hyvällä talvikunnossapidolla, turvallisilla suojateilla, sujuvilla reiteillä ja laadukkaalla kävely-ympäristöllä.

Sosiaalisen turvallisuuden tunne koetaan Tampereella valoisaan aikaan hyväksi, mutta pimeällä arvosanat putoavat koko kaupungin alueella tyydyttäväksi. Liikuntarajoitteiset pitävät liikkumismahdollisuuksia kesällä hyvinä, mutta talvioloissa tyydyttävinä.


Lisätietoja

Erikoissuunnittelija
Jarno Hietanen
puhelin +358408062343

Liikenneinsinööri
Timo Seimelä
puhelin 040 758 2104


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen


Jaa: