Siirry sisältöön

Ilkka Rahkonen Tredean media-alan liiketoiminnan kehitysjohtajaksi

Julkaistu 13.6.2017 14.57

Luovan alan elinvoiman edistäminen on osa Tampereen elinkeino-ohjelmaa. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredeassa alaa kehittämään on nimitetty Ilkka Rahkonen. Tehtävässään media-alan liiketoiminnan kehitysjohtajana hän edistää alalla toimivien yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja sijoittumista Tampereen seudulle. Lisäksi Rahkosen vastuulla on uusien tuotantojen ja yritysten houkuttelu seudulle.

Elämystaloutta kehitetään Tampereen seudulla, kuten mitä tahansa muitakin teollisuuden aloja. Samalla myös muiden toimialojen kilpailukykyä ja työllisyyttä seudulla voidaan lisätä merkittävästi hyödyntämällä luovien alojen digitaalisia ja asiakaslähtöisiä liiketoimintamalleja, design-, palvelumuotoilu- ja brändiosaamista sekä markkinointi- ja viestintäosaamista. Media-ala on keskeinen osa koko elämystalouden kehitystä, jonka merkitys niin alueen taloudelle kuin houkuttelevuudellekin kasvaa koko ajan.

Ilkka Rahkonen siirtyy Tredeaan Aito Mediasta, jossa hän toimi uuden liiketoiminnan johtajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Yleisradion kumppanuuspäällikkönä ja Design-osaston päällikkönä sekä SBS Radioiden ohjelmajohtajana.

Lisätietoja:
Ilkka Rahkonen 040 860 3816
Tredea Oy, Kelloportinkatu 1B, FIN-33100 Tampere
www.tredea.fi