Siirry sisältöön

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kantakaupungin yleiskaavan

Julkaistu 15.5.2017 21.14

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.5.2017 kantakaupungin yleiskaavan 2040. Yleiskaavalla määritellään maankäytön tavoitteita seuraaviksi vuosikymmeniksi. Yleiskaava ohjaa alemman tason maankäytön suunnittelua kuten asemakaavoitusta.

Yleiskaavassa päätetään maankäytön aluevarauksista ja liikenteen pääverkosta sekä fyysisestä julkisten palveluiden verkosta periaatetasolla. Yleiskaava osoittaa kasvun suunnat ja periaatteet uusien asukkaiden, palvelujen, työpaikkojen sekä liikenteen sovittamiseksi kantakaupunkiin nykyisten asukkaiden elinympäristön laatua heikentämättä. Kaava koskee koko kaupunkialuetta Teisko-Aitolahtea lukuun ottamatta.

Yleiskaavaratkaisu suuntaa kaupungin kasvun nykyisen yhdyskuntarakenteen sisään, aluekeskuksiin, joukkoliikenteen laatukäytäville ja etelän suuntaiselle ratavyöhykkeelle. Rakentamismahdollisuudet kantakaupungissa hillitsevät osaltaan taajaman ulkopuolista hajarakentamista.

Raitiotien rakentaminen tuo kaupunkirakenteen kehittämiselle uudenlaisia mahdollisuuksia. Ydinkeskustan lisäksi raitiotiellä hyvin saavutettavat aluekeskukset ovat tulevaisuudessa kaupungin merkittäviä kasvukeskuksia.

Yleiskaavaehdotus oli nähtävillä 15.2.–17.3.2017 aikana. Palautteen pohjalta yleiskaavaehdotukseen on tehty pieniä sisällöllisiä täsmennyksiä sekä teknisiä tarkistuksia. Muistutuksissa esille nousseet kysymykset liittyvät muun muassa käyttötarkoitusalueiden ja strategisten kehittämisperiaatevyöhykkeiden rajauksiin kaavakartalla, liikenneverkon kehittämisperiaatteisiin ja liikenneverkon kehittämistä koskeviin selvityksiin, lähijunaliikenteen kehittämiseen, uusiin ja täydentyviin maankäyttöalueisiin, liito-oravan huomioimiseen sekä Kauppi-Niihaman kehittämiseen.

Lausuntojen keskeiset kysymykset liittyivät VAK-ratapihan käyttötarkoituksen muutokseen, Lielahti-Hiedanrannan kehittämisen periaatteeseen yleiskaavassa, Myllypuron Natura-aluetta koskeviin kokonaisvaikutusten arviointiin, loma-asuntoalueita koskevaan yleiskaavan ratkaisuun, itä-Tampereen liikenneverkon kehittämistä koskevaan Viialan eritasoliittymä -selvitykseen, Lielahden seisakkeeseen, Turtolaa koskevaan yleiskaavan ratkaisuun, liito-oravan huomioimiseen sekä valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden huomioimiseen.

Yleiskaavan laatimiseen on liittynyt laajan selvitystyön lisäksi hyvin monimuotoinen kaupunkilaisten osallistaminen ja sidosryhmien kuuleminen.


Lisätietoja

Yleiskaavapäällikkö
Pia Hastio
puhelin 040 801 6917
sähköposti [email protected]

Johtaja
Mikko Nurminen
puhelin 040 801 2665
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu