Siirry sisältöön

Ehdota pyöräilytekoa kartalla

Julkaistu 2.5.2017 9.18

Tampere osallistuu 100 Pyöräilytekoa satavuotiaalle Suomelle -kampanjaan kysymällä tamperelaisilta ehdotuksia pyöräilyn houkuttelevuuden lisäämiseksi. Omat ehdotukset voi kertoa merkitsemällä ne nettikartalle. Ideoita voi antaa toukokuun loppuun saakka.

Pyöräilyteoiksi voi esittää isoja ja pieniä tekoja reunakivien parannuksista aina pyöräilyn edistämistapoihin. Puuttuuko jostain kohtaa liikennemerkki tai pyöräteline tai katkeaako pyörätie ikävästi? Onko jossain paikassa parannettavaa liikkumisen turvallisuudessa? Miten voisi helpottaa työmatka-, asiointi- ja virkistyspyöräilyä? Tavoitteena on saada myös uusia, innovatiivisia ja pyöräilyyn innostavia ehdotuksia.

Pyöräilytekoja toteutetaan tulevina vuosina. Ehdotuksia otetaan käyttöön niiden toteutettavuuden ja vaikuttavuuden perusteella. Pieniä parannuksia voidaan tehdä jo tänä vuonna.

Karttakyselyyn pääsee vastaamaan osoitteesta Ulkoinen linkkihttp://query.eharava.fi/1994 , ja linkki löytyy myös sivulta www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/pyoraily-ja-jalankulku. Kartalla voi antaa myös sellaisia ideoita, jotka eivät ole paikkaan sidottuja. Kartalta voi katsella myös muiden antamia ideoita.


Lisätietoja

Liikkuva Tampere
Hyvinvointikoordinaattori
Johanna Riippi
puhelin 040 806 2736


Teksti Tarja Nikupaavo-Oksanen