Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Tapparan Suomen mestaruutta juhlitaan Keskustorilla lauantaina alkaen kello 16

Julkaistu 28.4.2017 9.36

Tappara juhlii seurahistoriansa 17. Suomen mestaruutta. Mestaruus varmistui kun Tappara kaatoi KalPan 6. finaalipelissä Kuopiossa torstaina 27.4.2017.

Kaikilla tamperelaisilla ja Tapparan kannattajilla on mahdollisuus tulla onnittelemaan mestareita ja juhlimaan heidän kanssaan kultajuhlaan, joka järjestetään Keskustorilla lauantaina 29.4.2017 kello 16-18. Mestarijoukkueen mukana Keskustorin lavalle saadaan tietysti myös mestaruuspokaali, himoittu Kanada-malja.

Keskustorille odotetaan jopa 10 000 juhlijaa, joten keskustan ruuhkautumiseen lauantain aikana on syytä varautua. Juhla aiheuttaa liikenne- ja muita erityisjärjestelyitä keskustassa ja erityisesti Keskustorin tuntumassa. Keskustorin pysäköintipaikat ovat pois käytöstä koko lauantain ajan ja Keskustoria ympäröivät kadut suljetaan ajoneuvoliikenteeltä. Henkilöautot kannattaa jättää lauantaina kotiin ja tulla keskustaan bussilla tai kävellen.

Bussit siirtyvät poikkeusreiteille keskustan katujen sulkemisen ajaksi. Lisätietoja bussilinjojen poikkeusreiteistä löytyy Tampereen joukkoliikenteen sivuilta.

Nämä kadut ovat suljettuina lauantaina 29.4.2017 kello 15-18.30:
- Hämeenkatu Pellavatehtaankadun ja Näsilinnankadun väliseltä osuudelta
- Kauppakatu Keskustorin ja Näsilinnankadun väliseltä osuudelta
- Kirkkokatu Keskustorin ja Hallituskadun väliseltä osuudelta
- Aleksis Kiven katu Keskustorin ja Puutarhakadun väliseltä osuudelta.


Lisätietoja

Vastaava tuottaja
Marko Stenström
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki