Siirry sisältöön

Taidemuseon ja Pyynikintorin suunnittelukilpailuun 147 ehdotusta

Julkaistu 11.4.2017 10.48

Tampereen taidemuseon alueen sekä Pyynikintorin yleinen kansainvälinen suunnittelukilpailu on päättynyt 27.3.2017. Ehdotuksia tuli 147 kappaletta. Merkittävä osa töistä tuli Suomen rajojen ulkopuolelta.

Kuva: Tampereen taidemuseo
 

Ehdotusten nimimerkit ja kuva-aineistoa on julkaistu kilpailun internetsivuilla. Kilpailutöistä voi jättää kommentteja verkkosivujen kautta. Kommentit menevät tiedoksi kilpailun tuomariston jäsenille.

Töiden parhaimmiston on tarkoitus olla selvillä toukokuun alkupuolella. Parhaimmista ehdotuksista pyydetään tekijöiltä pienoismallit toukokuun aikana. Kilpailu aiotaan ratkaista elokuussa.

Keskiviikkona kesäkuun 14. päivä 2017 klo 18.00 järjestetään Tampereen Konservatoriolla yleisötilaisuus, jossa on mahdollista tutustua pienoismalleihin. Ennen tilaisuutta kilpailualueella järjestetään kaupunkilaisille avoin kaupunkikävely.

Kilpailun tarkoitus

Kilpailun tarkoituksena on löytää Tampereen taidemuseon laajennuksen toteuttamiseksi arkkitehtonisesti korkeatasoinen ratkaisu, jossa esteettiset, toiminnalliset ja teknis-taloudelliset sekä kestävän kehityksen tavoitteet on ratkaistu tasapainoisesti.

Kilpailulla halutaan kehittää museon tilallisia lähtökohtia ja koota eri toimipisteisiin hajautettua museotoimintaa yhteen sekä kohottaa museon vetovoimaa ja tunnettuutta myös vaikuttavan arkkitehtuurin kautta.

Myös kaupunkikuvallisia ja toiminnallisia ideoita Pyynikintorin alueen kehittämiseksi ja täydentämiseksi korkeatasoisena ja elinvoimaisena julkisena kaupunkitilana haetaan. Keskeisenä lähtökohtana on pysäköintipaikkojen sijoittaminen Pyynikintorin alle.

Suunnittelun lähtökohtana on, että kilpailualueelle tulee sijoittaa ympäristöön sopivaa asuin-, liike ja toimistotilaa. Tavoitteena on mahdollisimman kustannusneutraali ratkaisu. Museon rakentamisen kustannuksia on tarkoitus kattaa kaavoitettavan rakennusoikeuden myynnillä.

Kilpailualue on 5,4 hehtaarin laajuinen, ja se sijaitsee Tampereen kaupungin keskusta-alueen tuntumassa Amurin ja Pyynikinrinteen kaupunginosissa. Kilpailualueen halkaisee vilkasliikenteinen Pirkankatu. Kilpailualueella sen eteläpuolella sijaitsee Pyynikintori, Heinätori ja Heinäpuisto ja pohjoispuolella taidemuseon alue, johon kuuluu lisäksi kaksi puistoa.


Lisätietoja

Hankepäällikkö
Sakari Leinonen
puhelin 040 701 5792


Teksti Anna-Leea Hyry