Siirry sisältöön

Raitiotien reitiltä poistetaan puustoa

Julkaistu 24.3.2017 9.50

Tampereen kaupunki ja Raitiotieallianssi valmistelevat raitiotien rakentamista poistamalla puita raitiotien reitiltä keskustassa, Kalevassa, Hervannan valtaväylällä ja Hervannassa. Puiden poisto ajoittuu maalis-huhtikuun vaihteeseen. Työt voivat ajoittain aiheuttaa alueilla liikennejärjestelyitä ja kulkureittien muutoksia.

Keskustassa puustoa poistetaan Pirkankadulla ja Posteljooninpuistossa Rautatieaseman pohjoispuolella sekä Itsenäisyydenkadulla.

Kalevassa puustoa poistetaan Sammonaukiolla Teiskontien ja Kalevan puistotien risteysalueelta sekä Itsenäisyydenkadun ja Kalevan puistotien risteyksestä. Sammonkadulla puustoa poistetaan sekä kadun itä- että länsipäästä. Lisäksi puustoa poistetaan Kalevan ABC-huoltamon ja Kekkosentien väliseltä alueelta.

Hervannan valtaväylän varrella puita poistetaan Muotialassa Laulunsillasta noin 200 metriä etelän suuntaan.

Hervannassa puustoa poistetaan Insinöörinkadulla välillä Tamppikuja–Atomipolku, Insinöörinkadulla välillä Kanjoninkatu–Orivedenkatu ja Hermiankadulla välillä Hervannan valtaväylä–Visiokatu.

Puut kaadetaan yhdyskuntalautakunnan viime vuonna hyväksymien katusuunnitelmien perusteella. Uusia katupuita tullaan istuttamaan poistettavien tilalle raitiotien rakennustöiden edetessä. Itsenäisyydenkadun itäpäähän puita ei enää mahdu kääntymiskaistan, pysäkin sekä pyöräilyn ja jalankulun vaatiman tilan takia.

Tiedotetta päivitetty 27.3.2017


Lisätietoja

Puunkaatotyöt, Tampereen Infra:
Metsäasiantuntija
Heli Vuorilampi
puhelin 050 306 0423

Puunkaatotyöt, Tampereen Infra:
Työnjohtaja
Matti Pesonen
puhelin 0500 922 332

Asiakaspalvelu, Palvelupiste Frenckell
sähköposti [email protected]
puhelin 03 5656 4400
avoinna ma - pe 9 - 16


Teksti Marja Merta, Tarja Nikupaavo-Oksanen