a a

Kalevan lukion norovirusepidemia levisi juustosämpylöiden välityksellä

Julkaistu 16.2.2017 11.59

Kalevan lukiossa esiintyneestä norovirusepidemiasta on saatu lisäselvyyttä. Abiturienteilla esiintynyt norovirusepidemia on levinnyt matematiikan preliminääreissä tarjoiltujen juustosämpylöiden välityksellä. Epidemiaa on selvitetty kyselytutkimuksella sekä laboratoriotutkimuksilla.

Kyselytutkimukseen vastasi 83 abiturienttia, joista jätettiin pois yksi ulkomailla matkustanut. Vastanneista oli sairastuneita 35 % (29/82). Sairastuneiden pääasialliset oireet olivat oksentelu, kuume ja pahoinvointi. Osallistuminen tiistaina 7.2. matematiikan preliminääreihin oli riski sairastumiselle. Ruokailut 6. ja 8.2. eivät olleet sairastumisen kannalta merkitseviä. Preliminääreissä tarjotuista ruoista - pillimehu, jogurtti ja juustosämpylä - ainoastaan juustosämpylä nosti sairastumisriskin moninkertaiseksi.

Sairastuneista abiturienteista on todettu saman geneettisen ryhmän norovirus. Samaa virusta on todettu myös kahdella koulun henkilökuntaan kuuluvalla ja yhdellä keittiöhenkilökunnan jäsenellä. Myös kyseiset koulun henkilökunnan jäsenet olivat syöneet matematiikan preliminääreissä tarjottuja oppilailta jääneitä sämpylöitä.

Sairastuneet ovat olleet preliminääreihin osallistuneita abiturientteja, siellä tarjottujen sämpylöiden ulkopuolisia syöjiä tai koulun kanttiinista sämpylän ostaneita opiskelijoita. Sämpylöiden saastumismekanismi ei ole selvillä, ja noroviruksen leviämistä tartunnan saaneissa henkilöissä, sämpylöissä ja keittiötiloissa tutkitaan edelleen.


Lisätietoja

Hygieenikkoeläinlääkäri
Katri Jalava
puhelin 040 806 3661

Epidemiologi, tartuntatautilääkäri
Sirpa Räsänen
puhelin 040 800 7562


Jaa: