Siirry sisältöön

Kesällä aloittavan kaupunginvaltuuston palkkioita esitetään korotettaviksi

Julkaistu 2.2.2017 14.48

Tampereen kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 6.2. esitystä seuraavan valtuustokauden luottamushenkilöiden palkkioista. Tampereella palkkioita korotetiin viimeksi vuonna 2009. Palkkioista päätetään kaupunginvaltuustossa neljän vuoden välein, nyt tehtävä päätös ei koske nykyisiä luottamushenkilöitä. Luottamushenkilöiden määrä vähenee kaupungin toimintauudistuksen seurauksena noin 30 henkilöllä.

Esitystä uudeksi palkkiosäännöiksi on valmistellut valtuustoryhmien valitsema työryhmä, johon on kuulunut valtuutettuja, jotka eivät ole enää ehdolla kevään kuntavaaleissa. Työryhmän puheenjohtaja oli Seppo Salminen ja jäseninä Timo Hanhilahti, Riitta Koskinen, Irene Roivainen ja kaupungilta eläköitynyt tarkastusjohtaja Keijo Lappalainen.

Esityksen mukaan 1.6.2017 alkaen kaupunginvaltuuston palkkio nousisi 180 eurosta 220 euroon, lautakuntien ja johtokuntien kokouspalkkio nousisivat 130-150 eurosta yhtenäiseen 180 euroon. Vaalilautakuntien palkkio nousisi 140 eurosta 160 euroon.

Vuosipalkkioita korotettaisiin siten, että valtuuston puheenjohtaja vuosittain 8000 euron korvauksen nykyisin 6000 euron sijaan. Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajien vuosipalkkiot nousisivat 2000 eurosta 3000 euroon, kaupunginhallituksen jäsenten vuosipalkkio nousisi 1800 eurosta 2500 euroon, tulevan kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtajalle maksettaisiin 5000 vuosipalkkio ja varapuheenjohtajalle 2500 vuosipalkkio. Lauta- ja johtokuntien puheenjohtajien vuosipalkkio nousisi 2000 eurosta 3000 euroon.

Merkittävä muutos nykykäytäntöihin tulee kahdessa asiassa; kokousten jatkuessa yli kolmen tunnin, maksetaan jokaisesta alkavasta kahden tunnin jaksosta 50%:lla korotettu palkkio ja että jos kokouksen aikana luottamushenkilön tilalle tulee varavaltuutettu, palkkio puolitetaan heidän kesken.

Pormestarin palkka esitetään pidettäväksi ennallaan. Apulaispormestareiden palkkaa esitetään korotettavaksi nykyisestä 6511 eurosta 7500 euroon. Pormestari ja apulaispormestarit eivät saa kaupungin luottamustehtävistä kokouspalkkioita.


Lisätietoja

Konsernijohtaja
Juha Yli-Rajala
puhelin 040 743 6356
sähköposti [email protected]