Siirry sisältöön

Ilmoita talvilomatapahtuma #Äläjäädy-kalenteriin

Julkaistu 2.2.2017 14.28

Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden #Äläjäädy-viikko kokoaa yhteen talvilomaviikolla Tampereella tapahtuvat lapsille, nuorille ja perheille suunnatut tapahtumat. Nuorisopalveluiden lisäksi tapahtumia, tempauksia ja työpajoja tuottavat kaupungin eri yksiköt sekä paikalliset nuorisojärjestöt, lajiliitot ja yhdistykset.

Nuorten talvilomatapahtuma
 

Koululaisten talvilomaviikkoa vietetään Tampereella 27.2.–5.3.2017. Lomaviikon aikana tapahtumia on keskusta-alueen lisäksi eri kaupunginosissa. Tapahtumien sisällöllinen kirjo on tänä vuonna ennennäkemättömän laaja. – Urheilullisten lajikokeilujen ja riemukkaiden perhetapahtumien lisäksi viikon aikana voi ottaa haltuun vaikkapa uuden taidon, nuorisopalveluiden johtava koordinaattori Päivi Laukamo kertoo.

#Äläjäädy-viikon tapahtumien sisällöt ovat tamperelaisten nuorten ideoimia. Nuorten osallistaminen lomaviikon suunnitteluun on ollut koko tapahtuman kantava voima. – On ainutlaatuisella tavalla hienoa nähdä, kuinka nuorelta lähtöisin oleva idea jalostuu työpajojen ja suunnitteluryhmien kautta ihka oikeaksi tapahtumaksi. Koemme nuorisopalveluissa suurta ylpeyttä voidessamme olla mukana toteuttamassa nuorten toiveita, Laukamo toteaa.

Seurat, järjestöt ja muut nuorille talvilomaviikolla tapahtumia tuottavat tahot voivat ilmoittaa oman tapahtumansa sähköiseen #Äläjäädy-tapahtumakalenteriin 12.2.2017 asti. Nuorisopalvelut pidättää oikeuden tapahtumailmoitusten julkaisuun. Lopullinen tapahtumakalenteri ja työpajojen tiedot ovat nähtäville 13.2.2017 jälkeen #Äläjäädy-tapahtumasivulla.


Lisätietoja

Johtava koordinaattori
Päivi Laukamo
puhelin 050 528 7368
sähköposti [email protected]


Teksti Kati Ruotsalainen