Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun
Hae
Valikko
a a

Liisa Jäminki on vuoden 2016 tamperelainen vapaaehtoistoimija

Julkaistu 26.1.2017 15.42

Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta on valinnut vuoden 2016 vapaaehtoistoimijaksi Liisa Jämingin.

Valokuva: Liisa Jäminki
Liisa Jäminki on pitkän linjan vapaaehtoinen.

Liisa Jäminki on toiminut vuodesta 1986 lähtien mielenterveyskuntoutujien tukihenkilönä ja läheisohjaajana. Hän on ollut vakiinnuttamassa mielenterveysyhdistys Taimi ry:n toimintaa. Viime vuosina hän on toiminut vapaaehtoisena Aamukorvassa, Pirkanmaan hoitokodissa ja vuodesta 2015 aulaemäntänä Peurankallion lähitorilla.

Ehdottajat kuvailevat Jäminkiä aidoksi, myönteiseksi, empaattiseksi, luotettavaksi, huumorintajuiseksi ja vaatimattomaksi ihmiseksi, joka kohtaa kaikki tasa-arvoisesti ja lämpimästi.

Liisa Jämingille vapaaehtoistyö on arjen unelma. Hänen mielestään on tärkeää, että matalan kynnyksen paikoissa on aina joku ottamassa tulijan vastaan ja kysymässä, kuinka voi auttaa.

Kaupunki kysyi viime marraskuussa verkkokyselyllä ehdotuksia vuoden vapaaehtoiseksi. Vastauksia tuli yhteensä 52, joissa ehdotettiin 41 eri henkilöä palkinnon saajaksi.

Vuosittain myönnettävällä palkinnolla kaupunki halutaan nostaa esiin tamperelaisia vapaaehtoistyön ruohonjuuritason tekijöitä. Palkinnon voi saada vapaaehtoistoiminnan pitkäaikainen konkari tai uusi innokas toimija. Vuoden vapaaehtoistoimija valittiin nyt toisen kerran.

Tampereen kaupunki haluaa innostaa ihmisiä mukaan vapaaehtoistoimintaan järjestämällä yhdessä järjestöjen kanssa Iloa vapaaehtoistoiminnasta! -tapahtuman. Tapahtuma pidetään tiistaina 7.2.2017 klo 16.00–18.30 Työväenmuseo Werstaalla. Tänä vuonna sen teemana on yksinäisyys.


Lisätietoja

Ts. suunnittelija
Leena-Kaisa Nikkarinen
puhelin 040 800 4621
sähköposti if.erepmat@nenirakkiN.asiaK-aneeL


Teksti Marika Haapala

Kuvat Marika Haapala


Jaa: