Siirry sisältöön

Riskimittari helpottaa löytämään eniten apua tarvitsevat kotihoidon asiakkaat

Julkaistu 2.1.2017 11.54

Tampereella on kehitetty riskimittari, joka ennustaa säännöllisen kotihoidon asiakkaan hoidon tarpeen kasvua. Mittari tunnistaa asiakkaat, joiden terveydentila on vaarassa heikentyä vuoden sisällä niin paljon, että he saattavat joutua ympärivuorokautiseen hoitoon. Tiedon avulla näiden asiakkaiden kunnon alenemista voidaan ehkäistä esimerkiksi kuntoutuksella ja tehostetulla hoidolla.

Mittariin on valikoitu yli 400 muuttujasta 11–12 riskitekijää. Apuna on käytetty muun muassa RAI-arvioita, sairausdiagnooseja sekä päivystyskäyntien ja sairaalajaksojen määrää.

Mittarin mukaan tamperelaisista säännöllisen kotihoidon asiakkaista noin viisi prosenttia on korkeassa riskissä ja 15 prosenttia kohonneessa riskissä joutua ympärivuorokautiseen hoitoon vuoden sisällä. Heidän auttamiseen asiakasohjaus ja kotihoito kiinnittävät erityistä huomiota.

Riskimittarin ovat kehittäneet yhdessä Kotitori sekä Tampereen kaupungin asiakasohjaajat.

Kotitori on Tampereen kaupungin palveluintegraattori, jonka palvelun tuottaja on Luona Hoiva Oy kumppaninaan Nordic Healthcare Group. Kotitori antaa kotona asuville ikäihmisille ja heidän omaisilleen ohjausta ja neuvontaa, vastaa lähitorien kehittämisestä ja koordinoinnista sekä järjestää kotihoidon ja asiakasohjauksen väestövastuualueellaan. Lisäksi sen tehtävänä on muun muassa kehittää kotona asumista tukevia palveluja.


Lisätietoja

Riskimittarista:
Asiakasohjauspäällikkö
Kaisa Taimi
puhelin 040 801 2746
sähköposti [email protected]

NHG Consulting Oy
Toimitusjohtaja
Vesa Komssi
puhelin 050 331 7978
sähköposti [email protected]

Kotitorista:
Kotitori
sähköposti [email protected]
puhelin 03 5656 5700, ma - pe klo 8 - 16.30


Teksti Marika Haapala