Siirry sisältöön

Tampereen lyseon lukio kutsui yrityksiä ”pikatreffeille” yhteistyön tiivistämiseksi

Julkaistu 13.12.2016 15.13

Tampereen lyseon lukio lähetti opiskelijoiden kotiväelle postia, jossa tiedusteli heidän yritystensä ja työpaikkojensa kiinnostusta yhteistyöhön opiskelijaryhmien kanssa. Haasteeseen vastasi toistakymmentä kiinnostunutta yritystä. Mukana on toimijoita niin pienistä perheyrityksistä kuin kansainvälisistä konserneistakin.

Uusi opetussuunnitelma korostaa merkityksellisten oppimiskokemusten sitouttavaa ja innostavaa vaikutusta opiskeluun. Opiskelijoiden ja yritysten yhteistyö kytkee parhaimmillaan opiskeltavat tiedot ja taidot sekä kokemuksiin että ympäristössä ja yhteiskunnassa esiintyviin ilmiöihin. Yritysten kanssa yhteistyössä toimiminen auttaa opiskelijoita tunnistamaan monipuolisesti omia taipumuksiaan, vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan ja antaa uusia näkökulmia opintoihin ja työhön liittyviin valintoihin.

Hyvän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää kelpo todistuksen lisäksi tavoitteellisuutta, innovatiivisuutta, yritteliäisyyttä, työelämätaitoja, uusien omien vahvuuksien löytämistä ja valmiuksia suunnitella jatkokoulutusta ja uraa.

- Yhteistyötä on tarkoitus tehdä siinä laajuudessa kuin kullekin kumppanille sopii: pienimmillään ja perinteisimmillään se voi tarkoittaa vierailuja puolin tai toisin. Laajimmillaan voimme kehittää yhteisiä projekteja molempia kiinnostavien asioiden ympärille, toteaa rehtori Heini Mäenpää.

Koulun näkökulmasta tavoitteena on luonnollisesti rakentaa yhteyksiä reaalimaailman ja opiskeltavien aineiden välille. Rehtori Heini Mäenpää toivoo, että esillä voisi olla kunkin toimijan näkökulmasta työelämä laajemminkin kuin tuotteen, tuotannon tai prosessin kannalta tarkasteltuna: ajatusten vaihtoa urapoluista, työnkuvista, työyhteisötaidoista, työpaikan ihmissuhteista, työpaikkojen organisoitumisesta, alais- ja johtamistaidoista, työn ja muun elämän yhteensovittamisesta, yrittämisestä, tutkimuksen ja innovoinnin merkityksestä ja ties mistä.

- Hyvä tietysti olisi, jos opiskelijoillakin voisi olla vastavuoroisesti jotakin annettavaa. Ehkä yritys voisi hyödyntää opiskelijanäkökulmaa ideoimaan, testaamaan, keräämään ja analysoimaan palautetta tai johonkin muuhun, mitä kukaan meistä ei vielä osaa aavistaa, vinkkaa Heini Mäenpää.

Keskiviikon 14.12. "pikatreffikahveilla" on siis tarkoitus avata ja ideoida, mitä voisi olla tulossa ja saada työpaikkojen edustajat ja opettajat jo ennakkoon vaihtamaan ajatuksia ja yhteystietoja.


Lisätietoja

Tampereen lyseon lukion rehtori
Heini Mäenpää
puhelin 040 801 6717
sähköposti [email protected]


Teksti Jaana Raukola