Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki aikoo solmia 60 miljoonan euron rahoitussopimuksen CEB:n kanssa

Julkaistu 12.12.2016 16.31

Tampereen kaupunki tekee Euroopan Neuvoston kehityspankki (Council of Europe Development Bank, CEB) kanssa 60 miljoonan euron suuruisen rahoitussopimuksen. Kaupunki on neuvotellut CEB:n kanssa vuosien 2016–2018 ajalle kohdistuvien investointien, erityisesti koulujen, päiväkotien ja terveydenhoidon rahoittamisesta. Kaupunginhallitus hyväksyi lainan raamisopimuksen 12.12.2016.

CEB myöntää pitkäaikaista rahoitusta, ja rahoitussopimuksen mukaan raha voidaan nostaa 2–5 erillisenä, enintään 15 vuoden mittaisena lainana 31.3.2019 mennessä. Kukin lainan osanosto hinnoitellaan erikseen nostohetkellä. Käytännössä on todennäköistä, että kaupunki nostaa koko rahoituksen vuosien 2017 ja 2018 aikana. Nostojen yhteydessä arvioidaan vielä markkinatilanne ja CEB:n osanostosta tekemän tarjouksen edullisuus kaupungin kannalta.

– Laina on kilpailukykyinen nykyisessä rahoitusmarkkinassa ja kilpailee tasaväkisesti muiden erityisluottolaitosten kanssa. Rahoitussopimuksen allekirjoittaminen tai olemassaolo itsessään ei aiheuta kustannuksia tai velvollisuuksia kaupungille, kertoo rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen.

CEB rahoittaa hankkeita, jotka vahvistavat Euroopan sosiaalista yhtenäisyyttä erityisesti koulutuksen, terveyden, sosiaalisen asuntotuotannon ja työllisyyden alalla.

CEB toimii läheisessä yhteistyössä Euroopan Neuvoston kanssa. CEB perustettiin vuonna 1956 alun perin rahastona, jonka ensisijaisena päämääränä oli edesauttaa Euroopan pakolaisongelman ratkaisua. Pankilla on 41 jäsenmaata Euroopassa. Suomi on ollut pankin jäsen vuodesta 1991 alkaen. Pankin hallintoneuvostoon kuuluu pääsääntöisesti jäsenmaiden valtionvarainministeriöiden edustajat, ja se päättää muun muassa lainahankkeista.


Lisätietoja

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Arto Vuojolainen
puhelin 050 345 1397
sähköposti [email protected]


Teksti Raija Lindell